Albumin kappaleet ovat pääosin Uusivirran säveltämiä ja sanoittamia. Joidenkin kappaleiden tekemiseen ovat osallistuneet myös levyn tuottaja Timo Kämäräinen sekä Jaakko Kämäräinen. Tyyliltään levy edustaa suomirockia.[3] Laulaja Anna Puu vierailee levyn kappaleella "Tiedän miten tulta tehdään";[2]Marco Hietala on taustalaulajana kappaleella "Rakkautta ilmassa".
Julkaisu
Ikuiset lapset julkaistiin fyysisessä ja digitaalisessa muodossa 28. helmikuuta 2014. Albumi oli kuunneltavissa kokonaisuudessaan YleX-radiokanavan sivuilla jo julkaisua edeltäneellä viikolla.[4]
Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistiin tammikuussa 2014 "Kauneus sekoittaa mun pään", johon kuvattiin Jenni Kangasniemen ohjaama musiikkivideo.[5] "Kauneus sekoittaa mun pään" on ollut parhaimmillaan Suomen radiokanavien 14:nneksi soitetuin kappale.[6]
Albumi sai kriitikoilta pääosin positiivisen vastaanoton. Levyn hyväntuulinen energia herätti kiitosta.[7][8] Soundin sanoi Uusivirran olevan "maamme taitavimpia sanoittajia";[9] toisaalta sanomalehti Keskisuomalaisen kriitikko kaipasi sanoituksiin uusia teemoja ja näkökulmia.[8]Rumban kriitikko luonnehti levyä valtavirtaisemmaksi ja radioystävällisemmäksi Uusivirran edellisiin albumeihin verrattuna.[10]