Iikka Vehkalahti (29. kesäkuuta 1949 Orimattila – 22. joulukuuta 2024 Hanko) oli suomalainen toimittaja, elokuvatuottaja ja dokumentaristi, joka tunnettiin yhteiskunnallisista dokumenttielokuvistaan.[1][2] Hän ohjasi urallaan 20 dokumenttielokuvaa ja tuotti yli sata dokumenttia. Vehkalahti työskenteli muun muassa Yleisradion Dokumenttiprojektin tuottajana vuosina 1998–2015.[3] Hän on tuottanut lukuisia tunnettuja dokumenttielokuvia, kuten Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huonetta, Joonas Neuvosen Reindeerspotting sekä Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro.[4]
Elämä
Vehkalahti kirjoitti ylioppilaaksi Orimattilan yhteiskoulusta vuonna 1968.[1] Opiskeltuaan dramaturgiaa Suomen Teatteriopistossaselvennä sekä journalismia ja valtio-oppia Tampereen yliopistossa hän työskenteli toimittajana, kunnes siirtyi elokuva-alalle vuonna 1987.[4] 1970- ja 80-luvuilla Vehkalahti asui Porissa, jossa hän ohjasi ensimmäiset dokumenttielokuvansa.[5] Vehkalahti toimi myös käsikirjoittajana ja leikkaajana.[6]
Vehkalahti oli Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina 2011–2012. Vehkalahti sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2002 ja 2012 hänet palkittiin DocPoint -elokuvafestivaalilla Apollo-tunnustuspalkinnolla ansioistaan suomalaisen dokumenttielokuvan edistäjänä.[3]
Vehkalahti kuoli äkillisesti 75-vuotiaana joulukuussa 2024.[2]
Perhe
Iikka Vehkalahden puoliso oli toimittaja ja tietokirjailija Katri Merikallio.[7] Hänen entinen puolisonsa oli elokuva- ja teatteriohjaaja Noora Männistö. Heidän tyttärensä on teatteriohjaaja ja lastenkirjailija Reetta Vehkalahti.[8]
Ohjauksia
- Porilainen sinapilla (1989)
- Kirje Transkeista (1989)
- Baba Amten lapset (1990)
- Hyvästi puuvilla (1990)
- Noin 18 minuuttia Etelä-Afrikkaa (1990)
- Kun naiset eivät enää vaikene (1991)
- Terroristin tytär (1991)
- Our Common Future? (1992)
- Jeesuksen näköinen mies (1992)
- Mies varjossa (1994)
- Äänetön yhtiökumppani (1994)
- Tehri - kaksi matkaa (2000)
Lähteet
Aiheesta muualla
