Iikka Törnvall (s. 13. tammikuuta 1983 Kalajoki) on suomalainen jääkiekkoilija. Hän pelasi SM-liigassa vuosina 2001–2007 yhteensä 134 ottelua tehoin 1+3=4 ja keräsi 30 jäähyminuuttia. Törnvall on monipuolinen yleispuolustaja.
Ura
Törnvall on Kalajoen Junkkareiden kasvatti. Hän siirtyi B-juniori-ikäisenä Oulun Kärppiin, joissa pelasi kauteen 2001–2002 saakka. Hän pelasi tuolloin myös kaksi SM-liigaottelua. Kaksi seuraavaa kautta hän pelasi Ässissä. Tulokaskausi 2002–2003 toi Törnvallille 51 ottelussa tehot 1+1=2. Hän aloitti myös kauden 2004–2005 Ässissä, mutta hänet vuokrattiin kauden kynnyksellä pelaamaan HockeyAllsvenskania Bodens IK:n riveihin.[1]
Törnvall pelasi kaudella 2005–2006 Mestistä Kajaanin Hokissa. Hän siirtyi joukkueeseen elokuussa 2005 ns. "kuukausi kerrallaan"-sopimuksella.[2] Marraskuussa 2005 Törnvall siirtyi ottelukohtaisella sopimuksella Tampereen Ilvekseen. Joukkue kärsi puolustajapulasta, kun Jyrki Lumme ja Juho Mielonen olivat loukkaantuneet sekä ruotsalainen Anders Eriksson ei saapunut joukkueeseen.[3] Törnvall jatkoi muutamaa päivää myöhemmin sopimustaan noin joulutaukoon asti,[4] mutta hän palasi noin joulukuun puolessa välissä Hokkiin.[5] Törnvall pelasi Ilveksessä seitsemän ottelua, joissa hän teki yhden syöttöpisteen. Törnvall pelasi joulutauolla Mestis-maajoukkueessa, joka voitti Ranskan turnauksen.[6]
Tammikuussa 2006 Törnvall palasi kevääseen 2007 ulottuvalla sopimuksella Ässiin.[6] Hän teki loppukaudella 15 runkosarjaottelussa yhden syöttöpisteen. Törnvall oli voittamassa SM-hopeaa keväällä 2006. Kaudella 2006–2007 hän pelasi 12 ottelua ilman tehopisteitä, kunnes marraskuussa 2006 Ässät antoi kerralla potkut Törnvallille, Ville Hirvoselle ja Peter Astonille.[7] Törnvall harjoitteli kasvattajaseuransa Junkkareiden kanssa, kunnes hän palasi tammikuussa 2007 Hokkiin ja voitti saman vuoden keväällä Mestiksen mestaruuden.[8] Törnvall siirtyi syksyllä 2007 Vaasan Sportiin koeajalle, kun Jussi Pernaa oli loukkaantunut.[9] Hän harjoitteli harjoituskauden tamperelaisen III-divisioonajoukkue JälkiHiki-Hockeyn riveissä ja pelasi kauden aikana myös kolme ottelua Suomi-sarjaa Kalajoen Junkkareissa. Törnvall loukkaantui itsekin kesken try-out -sopimuksensa, mutta hän ja Sport olivat sopineet sopimuksesta jo ennen loukkaantumista. Törnvall palasi vahvistamaan Sportia tammikuussa 2008.[10]
Kauden 2008–2009 Törnvall aloitti kasvattajaseurassaan Junkkareissa, mutta hän siirtyi marraskuussa 2008 joulutaukoon kestävälle try-outille KooKoon riveihin.[11] Törnvall sai joulukuussa loppukauden kestävän sopimuksen.[12] Hänen kauttaan haittasi jälleen loukkaantumiset ja Törnvall pelasi loppukaudella vain 10 runkosarjaottelua tehoin 2+5=7 sekä neljä playoff-ottelua. Hän kävi keväällä 2009 leikkauksessa ja palasi heinäkuussa try-outille KooKoohon,[13] mutta Törnvall jäi ilman sopimusta. Hänen koeaikaansakin häiritsi loukkaantuminen. Törnvall siirtyi tammikuussa 2010 Mikkelin Jukureihin,[14] joissa hän pelasi viisi ottelua tehden niissä yhden syöttöpisteen.
Törnvall siirtyi elokuussa 2010 viikon mittaiselle try-outille Hokkiin[15] ja hän sai sopimuksen loppukaudeksi.[16] Törnvall pelasi kauden aikana myös yhteensä viisi ottelua lainalla Suomi-sarjassa Raahe-Kiekon ja JHT:n joukkueissa.
Maajoukkue
Törnvall pelasi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2001 ja voitti pronssia.
Tilastot
Lähteet
Viitteet