Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Hämeenkosken kotiseutumuseo avattiin yleisölle 1958 Hämeen Kosken nuorisoseuran ja Koski-Seuran yhteisenä kotiseutumuseona. Museo siirtyi Hämeen läänin Kosken kunnan omistukseen 1972. Koski Hl (Hämeen läänin) kunta on liittynyt Hollolan kuntaan. Perustajajäsen, tehtailija Hugo Silvonen oli kerännyt ja koonnut lahjoitusesineet erillisiksi osastoiksi yhdessä muiden Koski-Seuran jäsenten, Pauli Paasivirran, Niilo Nikkarin ja Kalevi Koskisen kanssa.
Hämäläistalo on Ester ja Toivo lahjoittama Mustiston maatilan entinen päärakennus Etolasta. Siinä on eteinen, isännänhuone ja vierashuone, mikä on kalustettu 1800-luvun tyyliin.
Aitta
Aitta on kaksikerroksinen luhtiaitta Hyväneulasta. Se on siirretty museoalueelle 1958. Aitassa on nahkurin ja suutarin työkaluja ja tarvikkeita.
Viljamakasiini
Viljamakasiini on rakennettu arkkitehti Engelin piirustusten mukaan 1856. Se toimii esinemuseona, missä ovat omat osastonsa kotitalous-, pellava-, kirkko- ja käsityöläis- sekä kyläkauppatavaroille.
Alakerrassa kirkko-osaston esineet ovat kootut Hämeenkosken nykyistä varhaisemmista kirkoista kerätyistä esineistä. Kyläkauppaesineet ovat peräisin mm. Toivo Maijalan Mieholan kyläkaupasta sekä Paavo Pekolan Putulan talouskaupasta,.
Yläkerrassa on mm. rekiä, puimakoneita sekä pienoismalli hevoskierto. Hevoskierto on olemassa mm. Artjärven kotiseutumuseossa. Lisäksi yläkerrassa on tuohitöitä ja pukuvitriini.
Alueella on myös:
Kosken sotaveteraanien korsu
Koski Hl oli ennen toista maailmansotaa pioneeripitäjä. Kosken suojeluskunnan vapaaehtoinen maanpuolustustyö keskittyi pioneeriaselajiin, mikä oli 18. joulukuuta 1939 saakka viestijoukkojen kanssa osa yhteistä teknillistä aselajia ranskalaisen 1920-luvun mallin mukaan. Korsun rakensivat Kosken sotaveteraanit 1971, ja sen kunnosti Lions ClubSalpakangas 2001.