Varuskunnan kasarmirakennukset sijaitsivat alun perin alueelta Järvenpäähän johtavan tien (nykyisen seututien 145) molemmin puolin, mutta Tuusulan kunnan kanssa 1960-luvulla tehtyjen aluevaihtojen tuloksena se siirtyi kokonaan Järvenpääntien itäpuolelle.[5][7] Myös tien länsipuolella sijaitsevista vanhoista tiilisistä kasarmirakennuksista monet ovat yhä jäljellä, mutta siirtyneet jo kauan sitten siviilikäyttöön. Niissä toimivat muun muassa Taide- ja kulttuurikeskus Kasarmi sekä näyttelytiloja.[7] Rykmentin alueen rakennuksista tunnetuin on Olympiakasarmi (1951).
Vuonna 2008 Tuusulan kunta osti suurimman osan varuskunnan entisestä alueesta, ja sinne on suunnitteilla uusi asuntoalue, Rykmentinpuisto, noin 15 000 asukkaalle.[2]
Hyrylän varuskunnassa tapahtui heinäkuun lopulla 1994 yksi Suomen historian suurimmista asevarkauksista. Kasarmiin murtauduttiin viikonlopun aikana sen ollessa lomien vuoksi tyhjillään. Tekijät saivat saaliikseen kaikkiaan 17 rynnäkkökivääriä. Tapaus jäi selvittämättä, vaikka poliisilla oli käsitys sisäpiiritiedosta. Rikos vanheni 2010-luvulla, ja varastetuista aseista oli vuoteen 2017 mennessä löydetty yhdeksän, pääosin Heinolan ja Lahden seudulta. Viimeisin löydetty kivääri oli saatu talteen eräältä Cannonball MC -kerhon kunniajäseneltä vuonna 2014.[8]
↑Ilmo Kekkonen ym.: Tuusula sotilaspitäjänä: hakkapeliitoista ohjusmiehiin, Tuusulan seudun sotahistoriaa ja sotilasperinteitä, s. 77. Taistelukoulun perinneyhdistys, Gummerus, 2007. ISBN 978-951-25-1787-9