Huoneenlämpötilassa hopea-asetaatti on väritöntä kiteistä ainetta, joka liukenee veteen. Valon vaikutuksesta sen väri tummenee ruskehtavaksi.[1][2] Kiinteänä se esiintyy rakenteeltaan dimeerinä, jossa on hopeaionien välinen kovalenttinen sidos.[4].
Yhdistettä valmistetaan hopeanitraatin ja asetaattisuolojen välisellä reaktiolla.[2] Hopea-asetaattia käytetään katalyyttinä nukleofiilinen substituutioissa, kytkentäreaktioissa, syklisointireaktioissa, alkeenien dihydroksyloinneissa ja hapetuksissa. Näissä reaktioissa sitä voidaan käyttää yhdessä jodin, N‐bromiasetamidin tai palladiumkloridin kanssa.[1][5][6][7] 1970-luvulla hopea-asetaattia käytettiin tupakoinnin lopettamiseen tarkoitetuissa valmisteissa, koska yhdessä tupakansavun kanssa se aiheuttaa suuhun erittäin epämiellyttävän maun[8].
Lähteet
↑ abcMary K. Balmer, Brian A. Roden, Dave G. Seapy & Carolyn L. Ladd: Silver(I) Acetate, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2015. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.1.2020.
↑ abcSamuel F. Etris & C. Robert Cappel: Silver Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 11.1.2019
↑Leif P. Olson, David R. Whitcomb, Manju Rajeswaran, Thomas N. Blanton & Barbara J. Stwertka: The Simple Yet Elusive Crystal Structure of Silver Acetate and the Role of the Ag−Ag Bond in the Formation of Silver Nanoparticles during the Thermally Induced Reduction of Silver Carboxylates. Chemistry of Materials, 2006, 18. vsk, nro 6, s. 1667-1674. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
↑Lars‐G. Wistrand: Iodine–Silver Acetate, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.1.2020.
↑Joseph Sweeney: N‐Bromoacetamide–Silver Acetate–Acetic Acid, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.1.2020.
↑John Montgomery: Palladium(II) Chloride–Silver(I) Acetate, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.1.2020.