Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Honkilahden kirkonkylä on kirkonkylä entisen Honkilahden kunnan alueella Eurassa. Kunnan hallinnollinen keskus puolestaan oli kirkonkylästä hieman itään sijaitseva Koskenkylä. Kirkonkylä sijaitsee seututien 210 eteläpuolella ja sieltä lähtee tie etelään Vaaljoen kylän suuntaan ja pohjoiseen kohti Mannilaa. Honkilahden kirkonkylän eteläpuolella sijaitsee Koskeljärvi, jonka lasku-uoma virtaa kirkonkylän läpi Patajärveen.
Kirkonkylän asutus keskittyy Honkilahdenraitin sekä Vaaljoentien ja Hannantien varrelle. Alueelle sijoittuu 1700-luvun puukirkko sekä 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon maatilojen talouskeskuksia ja asuinrakennuksia. Uudempi rakentaminen sijoittuu vanhempien rakennusten lomaan ja kirkonkylän alueen itäpuolelle Honkilahdenraitin varrelle. [1]
Honkilahden kirkonkylässä on aiemmin toiminut koulu, jonka toiminta lakkautettiin vuonna 2000, kun Koskenkylään valmistui uusi koulurakennus.