Hiustenkuivain (hiustenkuivaaja) on sähkökäyttöinenkodinkone, joka on tarkoitettu hiusten kuivaamiseen laitteen puhaltaman kuuman tai kylmän ilman avulla.
Historia
1800-luvun lopulla ranskalainen kampaaja ja keksijä Alexandre-Ferdinand Godefroy loi laitteen, joka oli suunniteltu nopeuttamaan veden haihtumisprosessia ja kuivaamaan hiukset tehokkaasti. Tätä laitetta kutsuttiin ”séchoiriksi” eli kuivaajaksi, ja se toimi jonkinlaisena pölynimurin ja hiustenkuivaajan välimuotona. Se koostui pitkästä hatusta, joka oli yhdistetty joustavaan letkuun, joka puhalsi kuumaa ilmaa kaasuliedestä käyttäjän hiuksiin. Ymmärrettävästi tämä laite ei ollut kannettava. Sitä käytettiin lähinnä kampaamoissa, joissa oli hienostunut ja kaupunkilainen asiakaskunta.[1]
Godefroyn keksintö innoitti useita luovia kehittäjiä luomaan yhä erikoisempia kuivauskoneita. 1920-luvulla alkoi ilmaantua erilaisia käsikuivauskoneita, jotka koostuivat lämmityselementeistä ja tuulettimista. Vuonna 1926 Calor-yhtiön insinööri Léon Thouillet kehitti ensimmäisen sähkökäyttöisen käsikäyttöisen mallin, jota kutsuttiin ”kuuma- ja kylmäilmasuihkukoneeksi”. Aluksi sitä käytettiin terveydenhuollossa, kuten kivuliaiden alueiden lämmittämiseen ja haavojen hoitoon. Lisäksi sitä hyödynnettiin sänkyjen ja kenkien lämmittämiseen, ruoan sulattamiseen, lasten lämmittämiseen ja moniin muihin tarkoituksiin.[1]
Ensimmäiset kannettavat kuivaajat olivat metallisia ja niissä oli alun perin puukahva, joka myöhemmin korvattiin bakeliitilla. Nämä laitteet olivat varsin painavia, lähes 1 kg:n painoisia, ja niiden käyttö oli hankalaa. Lisäksi niiden sähköliitännät eivät aina olleet kovin turvallisia, mikä johti moniin onnettomuuksiin, mukaan lukien vakaviin sähköiskuihin ja ylikuumenemisiin, jotka saattoivat johtaa kuolemaan. Ensimmäisten hiustenkuivaajien tuottama ilmavirta oli varsin heikko verrattuna niiden 100 watin tehoon, ja naiset, jotka kokeilivat näitä varhaisia malleja, väsyivät usein ennen kuin heidän hiuksensa olivat kunnolla kuivuneet. Hiustenkuivaajien tärkeimmät parannukset keskittyivät 1950-luvulle saakka pääasiassa tehoon, eikä itse mekanismiin, joka ohjaa puhaltimen ja sähkövastuksen toimintaa, jotta ilma kuumenisi. Ulkoinen muotoilu pysyi lähes ennallaan, koska pistoolinmuotoinen rakenne oli kätevä käytössä.[1]
1960-luvulla hiustenkuivaajat alkoivat yleistyä laajasti, kun niitä alettiin valmistaa pääosin ABS-muovista. Tämä muutos teki hiustenkuivaajista kevyempiä, turvallisempia, paremmin lämpöeristettyjä ja edullisempia. Niitä oli saatavilla monissa eri väreissä, muodoissa ja malleissa, ja ne tulivat siten kaikkien saataville. Jotkut näistä hiustenkuivaajista ovat jopa tulleet keräilyesineiksi. Esimerkiksi vuonna 1968 Moulinex lanseerasi hiustenkuivaajan, joka muistutti ulkonäöltään sähköporakonetta, ja sen ”Clémentine”-versio oli saatavilla tuohon aikaan trendikkäällä oranssilla värillä.[1]
