Poptori (uudet versiot vuosien 1977–1985 hiteistä)
Hitit on suomalaisen iskelmälaulaja Einin vuonna 2002 julkaistu kokoelma-albumi. Levy sisältää Einin menestyssävelmiä uudelleen levytettyinä versioina. Kokoelman seitsemästätoista laulusta viisi on suomalaista alkuperää. Tunnin mittaisen hittikokoelman laulut poikkeavat kestoltaan jonkin verran alkuperäisversioista.
Kokoelman avausraita on Irina Milanin suomeksi sanoittama käännösiskelmä ”Yes Sir, alkaa polttaa”, jolla Eini teki läpimurron 18-vuotiaana. Levyllä on myös suomenkieliset versiot hiteistä ”Xanadu” sekä ”Manuel Goodbye” eli ”Tavataanko taas”. Tyypillisestä iskelmälyriikasta poikkeaa käännösiskelmä ”Me kaksi matkalla Tukholmaan”, joka kertoo Ruotsiin matkaavien suomalaissiirtolaisten tunnoista Suomen harmaiden rantojen jäädessä horisontin taakse. Levyllä on myös Einin tulkinta Toivo Kärjen ja Reino Helismaan klassikosta ”Täysikuu”. ”Kesä ja yö” on alun perin elokuvasta Uuno Turhapuro armeijan leivissä, jossa Eini cameo-roolissaan esittää sen herraseurueelle ravintolan kabinetissa. Madonnan läpimurtohitti ”Like a Virgin” on sanoittaja Raul Reimanin käsittelyssä saanut suomenkieliseksi nimekseen ”Olen neitsyt”.
Kappaleet
Yes Sir, alkaa polttaa (4:07) (Yes Sir, I Can Boogie) R. Soja – F. Dostal – Suom. san. I. Milan – Sov. K. Halonen – Peermusic
Vielä jossain kohdataan (3:22) Säv. ja sov. K. Halonen – San. Juha Vainio – Warner/Chappell Music Finland
Xanadu (3:22) (Xanadu) J. Lynne – Suom. san. R. Reiman – Sov. K. Halonen – EMI Songs Scandinavia
Vie, vie, vie (3:09) (Hi) A. Toledano – E. Manor – Suom. san. L. Länsi – Sov. J. Sivonen – Warner/Chappell Music Scandinavia
Kesä ja yö (3:35) Säv. V. Samuli – San. R. Reiman – Sov. J. Kountu – Warner/Chappell Music Finland
Tavataanko taas (3:58) (Manuel Goodbye) B. Dietrich – G. Grabowski – M. Simons – J. White – Suom. san. P. Lunden – Sov. J. Sivonen – Scandinavian Songs Ab
Haloo hela Finland (2:45) (Hallå på pressen) M. Kempff – Q. Strix – A. Kempff – Suom. san. R. Reiman – Sov. J. Sivonen – EMI Music Publ. Scand./Scandinavian Songs
Mua kohtele näin (3:12) (Tired of Toein' the Line) R. Burnette – R. Coleman – Suom. san. R. Reiman – Sov. J. Sivonen – Platz Music David – Scand.
Monta monta yötä (4:01) (Ooa hela natten) B. Uhr – Å. Eriksson – Suom. san. R. Reiman – Sov. J. Sivonen – April Music Ab
Me kaksi matkalla Tukholmaan (3:50) (Meet Me in Stockholm) A. Sahm – Suom. san. A. Ollikainen – Sov. J. Sivonen – Peermusic Ab
Täysikuu (3:36) Säv. T. Kärki – San. R. Helismaa – Sov. K. Halonen – J. Louhivuori – Warner/Chappell Music Finland Oy
Rajana taivas (2:57) Säv. E. Koivumies – San. E. Koivumies – R. Reiman – Sov. J. Sivonen – Warner/Chappell Music Finland Oy
Vetonaula (3:28) (You Are the Greatest Lover) H. van Hernert – P. Souer – Suom. san. C. Johansson – Sov. M. Johansson – Warner/Chappell Music Scand. Ab
Kiitävän hetken hurma (3:14) Säv. ja sov. J. Sivonen – San. R. Reiman – Warner/Chappell Music Finland Oy
Rakastua voisit aivan pikkuisen (2:53) (Cara mia) R. Soja – J. O'Brien – Suom. san. P. Reponen – Sov. K. Halonen – Warner/Chappell Music Finland Oy
Vie vain (3:37) (Save Me) G. Fletcher – D. Flett – Suom. san. P. Reponen – Sov. K. Halonen – Air Chrysalis Scandinavia Ab
Olen neitsyt (3:50) (Like a Virgin) B. Steinberg – T. Kelly – Suom. san. R. Reiman – Sov. J. Sivonen – Warner/Chappell Music Finland Oy