Hongellin mukaan on 1990-luvun lopussa nimetty Hilda Hongells gränd niminen lyhyt katu Maarianhaminan ruutukaavakeskustassa, joka alkaa Neptunigatanilta lähellä satamaa.
Ahvenanmaalta kotoisin ollut Hongell pääsi 1891 opiskelemaan Helsingin teollisuuskouluun erikoisoppilaana, mutta jo seuraavana vuonna hän saattoi jatkaa opintoja normaalina opiskelijana hyvän opintomenestyksensä takia. Hongell valmistui teollisuuskoulusta 1894.
Hongell suunnitteli kaikkiaan 98 rakennusta Maarianhaminaan ja sen lähiympäristöön vuosina 1889–1912, jolloin kaupungissa vallitsi vilkas rakentamiskausi Maarianhaminan kylpylän 1889 tapahtuneen perustamisen jälkeen. Rakennukset olivat pääasiassa puisia kaupunkitaloja ja maatilojen rakennuksia. Hän käytti rakennuksissaan koristeellista sveitsiläistyyliä. Hongellin suunnittelemista rakennuksista 44 on säilynyt nykypäiviin.
Hongell meni naimisiin 1897 opiskelutoverinsa Kokkolasta kotoisin olevan rakennusmestari Anders Sanfrid Hongellin (1870–1957) kanssa, ja heille syntyi kuusi lasta. Esikoinen Olof Andreas Hongell (1898–1919) oli Suomen ensimmäisiä lentäjiä, joka menehtyi lentokoneensa alassyöksyssä, Nils Erik Andreas (1900–1998), Hans Göran Andreas (1902–1973) oli tunnettu lasitaitelija, taidemaalari ja Karhula-Iittalan lasitehtaan taiteellinen johtaja, Johan Andreas (1904–1983), Anna Maria Elisabeth (1906–2000) ja Lars Andreas (1910–1992).[1][5]
Hongell on haudattuna Hietaniemen hautausmaalle yhdessä aviomiehensä ja lastensa kanssa Hongellin perhehautaan.[6]
Lähteet
Suominen-Kokkonen, Renja: ”Hongell, Hilda (1867–1952)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 74–75. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
↑ abHolmlund, Sofia: ”Hon har haft ett enormt inflytande.” Hufvudstadsbladet, 21.11.2017, s. 26–28. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Åkerfelt, Mia: För fremlingarnes trefnad: Byggmästaren Hilda Hongell och iscensättningen av badorten Mariehamn på 1890-talet. (Diss) Åbo: Åbo Akademi, 2011. ISBN 978-952-12-2649-6
Aiheesta muualla
Hongell, Hilda hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)