Hiiri, joka murisi on Jack Arnoldin ohjaama brittiläinen elokuva vuodelta 1959. Poliittinen satiiri kertoo köyhtyneestä pikkuvaltiosta, joka päättää julistaa sodan Yhdysvalloille. Peter Sellers on siinä kolmoisroolissa sotilasjohtajana, pääministerinä ja herttuattarena.[1]
Hiiri, joka murisi on tunnetuin elokuva viiden elokuvan sarjasta, jotka kaikki perustuvat irlantilaissyntyisen, Yhdysvalloissa valtaosan elämästään asuneen tuotteliaan kirjailijan Leonard Wibberleyn romaaneihin. Sarjan muut elokuvat ovat Beware of the Mouse (1958), The Mouse on the Moon (suom. Maasta se pienikin ponnahtaa,[2] 1963), The Mouse on Wall Street (1969) ja The Mouse That Saved the West (1981). Kaikki tarinat sijoittuvat kuvitteelliseen, Alpeilla sijaitsevaan kääpiövaltioon nimeltä Grand Fenwick, joka milloin minkäkin ongelmansa edessä haastaa menestyksekkäästi koko muun maailman.[3][4]
Pääosissa
Lähteet
Aiheesta muualla