Hän oli yksi Alfonso XI:n kymmenestä aviottomasta lapsesta Leonor de Guzmánin kanssa.[2] Hänen velipuolensa oli Pietari I Julma. Hän oli Trastámara-suvun kantaisä. [2]
Kuningas
Henrik nousi kapinaan velipuoltaan Pietaria vastaan, mutta joutui tappiolle.[3] Henrik pakeni Ranskaan, josta hän pyysi ja sai tukea.[4] Hän hyökkäsi Kastiliaan Ranskan avustuksella vuonna 1366 ja hänet kruunattiin kuninkaaksi Burgosissa. Samanaikaisesti Pietari liittoutui englantilaisen Edvard Mustan prinssin kanssa, jonka avustuksella Pietari löi Henrikin Nájeran taistelussa 3. huhtikuuta 1367. Kun Pietari ei halunnut maksaa luvattua summaa Mustalle prinssille, tämä liittyi ranskalaisten puolelle ja Pietari I jäi lopulta tappiolle.[5][2] Hän sai lisää apua Ranskalta ja vangitutti Pietarin, jonka hän murhasi 23. maaliskuuta 1369.[2]
Kuninkaana Henrik II joutui kohtaamaan surmatun velipuolensa kannattajat ja ulkoisia vihollisia. Näitä vastaan taistellessaan hän joutui turvautumaan Bertrand du Guesclinin apuun.[6] Hän onnistui lyömään Granadan joukot ja tekemään vuonna 1371 rauhan Portugalin kanssa. Seuraavaksi hän ryhtyi kukistamaan viimeistä merkittävää vastustajaansa Martín López de Córdobaa.[7] Lupauksista huolimatta López de Córdoba teloitettiin antautumisen jälkeen.[8]
Legitimistinen väite hyväksyttiin Galiciassa, Portugalissa, jonne hän hyökkäsi; ja hänen täytyi myös puolustaa itseään Leicesterin herttua John of Gauntia vastaan, joka oli naimisissa Pedro I:n tyttären kanssa. Hän murskasi vastustuksen ja palkitsi kannattajansa. Hän toi Ranskasta perinnölliset herttuan ja markiisin tittelit, joihin kuului omaisuus, luoden sukulaisistaan ja kannattajistaan suurmiesten luokan. Näin hän sai El de las Mercedes -tittelin.[2]
Lähteet
O´Callaghan, J.F.: A history of Medieval Spain. United Kingdom: Cornell University, 1975. ISBN 0-8014-0880-6(englanniksi)
The New Encyclopaedia Britannica. (Volume 9, Micropaedia) Chicago: Encycopaedia Britannica Inc., 1986. ISBN 0-85229-434-4(englanniksi)