Henkiolento tai henki tarkoittaa yliluonnollista olentoa kuten haamua tai kummitusta.[1] Uskomus- ja taruolentoina henget ovat varsinaiselta olemukseltaan aineettomia ja ruumiittomia. Moni henkiolento voi kuitenkin ottaa aineellisen hahmon, usein ihmistä tai muuta eläintä muistuttavan. Sana "henki" on sukua sanalle "hengitys", joka viittaa myös johonkin aineettomaksi ja "ilmavaksi" koettuun. Henkiolentoja on lukemattomia erilaisia eri kansojen uskonnoissa, mytologioissa ja saduissa
Joitakin henkiolentoja
- Jumalat, voimakkaimmat, jopa kaikkivaltiaat henkiolennot
- Enkelit, jumalalliset henkiolennot ja viestinviejät
- Paholainen, suurissa yksijumalaisissa uskonnoissa Jumalaa vastustava paha suuri henkiolento
- Kummitukset ja esi-isien henget, joskus eläneiden ihmisten (tai muiden olentojen) sielut
- Luonnonhenget, luonnossa asuvat tai luontoa ohjaavat henkiolennot. Osa näistä voi olla myös jumalia.
- Asumusten, omaisuuden ja maaomistusten haltijat, jotka ovat tiiviissä yhteyksissä ihmisen kanssa. Huomaa, että myös monia luonnonhenkiä voidaan kutsua haltijoiksi. Osa haltijoista on kuitenkin pikemminkin ruumiillisia, esimerkiksi joidenkin tarujen tontut.
- Jotain tehtävää varten luodut tai orjuutetut henkiolennot, kuten lampun henget tai aarretta vartioimaan luodut henget, kuten kratti.
- Demonit eli pahat henget
- Keijukaiset, menninkäiset ja muut pienemmät henkiolennot, joilla on myös ruumiillinen tai ainakin näennäinen hahmo.
Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5