Helvetilliset (engl. Carnival of Souls) on vuonna 1962 ilmestynyt yhdysvaltalainen kauhuelokuva. Elokuvan ohjasi Herk Harvey ja käsikirjoituksen teki John Clifford Harveyn kanssa. Pääosaa näyttelee Candace Hilligoss.
Elokuva kuvattiin Kansasin Lawrencessa ja Utahissa, paljolti amatöörivoimin ja hyvin pienellä budjetilla.[1] Elokuva on silti kokeellisen kunnianhimoinen ja esimerkki tehokkaan toimivasta kauhuelokuvasta ilman verenvuodatusta tai läkähdyttävän tiukkaa leikkausta.
Elokuvan herättämä kiinnostus elokuvateatterilevityksessä jäi vähäiseksi Yhdysvalloissa, mutta televisiolevityksessä elokuvan saama huomio oli merkittävästi suurempaa.[1]
Juoni
Mary Henry (Hilligoss) joutuu ystävättäriensä kanssa auto-onnettomuuteen, josta vain Mary selviää hengissä. Arki ei kuitenkaan enää ole sama Marylle, joka tuntee syyllisyyttä selviytymisestään.
Lähteet
- ↑ a b Maskula, Tapani: Unohdettu yksinäinen. Lähikuva, 1985, nro 4, s. 135. ISSN 0782-3053
Aiheesta muualla