Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Nekromantixin albumista, katso Hellbound.
Hellbound on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintatrilleri. Elokuvan on ohjannut Aaron Norris ja käsikirjoittanut Brent V. Friedman ja Galen Thompson. Pääosissa näyttelivät Chuck Norris, Calvin Levels ja Christopher Neame. Elokuva oli Cannon Films yhtiön viimeinen tuotanto.
Juoni
Kaksi Chicagon poliisia Shatter ja Jackson tutkivat erään rabbin raakaa murhaa. He matkaavat Israeliin jatkotutkimuksiin, jossa he saavat huomata olevansa yliluonnollisen olennon jäljillä. Prosatanos on palanut takaisin maan päälle sitten ristiretken aikaan, jolloin kuningas Richard onnistui vangitsemaan hänet rikkomalla Prosatanosin valtikkaan.
Rooleissa
Suomessa
Suomessa elokuva esitettiin televisiossa 27. marraskuuta 2009 Nelosella.[1]
Lähteet