Helgi Þóririnpojan tarina

Helgi Þóririnpojan tarina (isl. Helga þáttr Þórissonar) on keskiajan Islannissa kirjoitettu tarina (isl. þáttr), joka luetaan niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Tarina kertoo norjalaismiehestä nimeltä Helgi, joka kohtaa tarunhohtoisen Kaunotantereen (isl. Glæsisvellir) kuninkaan tyttären, saa tältä rikkauksia ja katoaa myöhemmin Kaunotantereelle, mutta palaa sieltä kristityn kuninkaan Olavi Tryggvenpojan rukousten avulla. Tarinan kirjoittajaa ei tunneta, mutta teksti on todennäköisesti kirjoitettu jo 1300-luvun alkupuolella, joidenkin arvioiden mukaan 1200-luvun lopulla. Sen varhaisimmat käsikirjoitukset ovat 1300-luvun lopulta. [1] Helgi Þóririnpojan tarinaa ei ole suomennettu.

Synopsis

Helgi ja Ingibjörg

Helgi lähtee eräänä kesänä veljensä Þorsteinnin kanssa kauppamatkalle pohjoiseen Finnmarkiin, missä he käyvät kauppaa saamelaisten (isl. Finnar) kanssa. Paluumatkalla he pysähtyvät eräälle niemelle, missä kasvaa metsää. Helgi käy metsään, mutta äkkiä laskeutuu sankka sumu, eikä Helgi enää löydä laivalle. Tulee yö.

Helgi näkee kahdentoista punaisiin puetun naisen ratsastavan paikalle punaisilla hevosilla. Yksi heistä on ylitse muiden, ja muut naiset palvelevat häntä. Naisista korkea-arvoisin pyytää Helgiä syömään kanssaan, ja Helgi suostuu. Myöhemmin hän kysyy, tahtooko Helgi viettää yön hänen kanssaan. Helgi suostuu kuultuaan naisen olevan Kaunotantereen (isl. Glæsisvellir) kuningas Guðmundrin tytär Ingibjörg. Heidän erotessaan kolmen yön jälkeen Ingibjörg antaa Helgille kaksi rasiaa, joista toinen on täynnä hopeaa ja toinen kultaa, mutta Helgin täytyy luvata, ettei kerro kenellekään, mistä on aarteet saanut. Helgi palaa laivalle.

Helgi katoaa

Joulun aikaan eräänä päivänä säästä näyttää olevan tulossa huono. Þorsteinn pyytää Helgiä mukaansa tarkistamaan laivaa. Heidän siellä ollessaan kuuluu yhtäkkiä kova räsähdys ja paikalle saapuu ratsain kaksi miestä, jotka ottavat Helgin mukaansa. Myrsky väistyy, mutta kukaan ei tiedä, missä Helgi on. Þórir-isä pyytää kuningas Olavilta apua, mutta tämä epäilee, ettei Helgistä olisi enää kenellekään iloa.

Helgi ja kaksi Grímriä

Tulee seuraava joulu, ja kuningas Olavin luokse saapuu kolme miestä. Yksi heistä on Helgi ja kaksi miestä ovat kumpikin nimeltään Grímr. He ovat tulleet kuningas Guðmundrin lähettäminä ja tuovat Olaville tältä lahjaksi kaksi arvokasta juomasarvea, joita kutsutaan myös kumpaakin nimellä Grímr. Kuningas Olavi antaa kristityn piispan siunata sarvet ja tarjoaa sitten kummastakin juotavaa Grímreille. Kumpikin Grímr suuttuu ja kolme miestä lähtevät pois kovalla ryminällä niin, että kolme kuningas Olavin miehistä löytyy kuolleena vieraiden lähdettyä.

Helgi palaa takaisin

Kuluu vuosi ja seuraavana jouluna kuningas Olavi on messussa, kun kirkon ovelle tulee kolme miestä. Yksi näistä on Helgi, ja tämän kaksi miestä jättävät jälkeensä lähtiessään. Huomataan, että Helgi on sokea. Kuningas Olavi kysyy tältä, mitä on tapahtunut ja kyselee Kaunotantereesta. Helgi kertoo miesten vieneen hänet Ingibjörgin luokse ja että Kaunotantereella oli niin täydellistä, ettei sitä pysty kuvailemaan. Nyt Ingibjörg ei kuitenkaan enää kestänyt Helgiä voimatta pahoin, ja kuningas Guðmundr oli lähettänyt Helgin takaisin, koska ei tahtonut selkkaukseen Olavin kanssa. Sitä ennen Ingibjörg oli kuitenkin repinyt irti Helgin silmät, etteivät naiset Norjassa pääsisi nauttimaan Helgistä pitkään. Isä Þórir on kiitollinen kuningas Olaville siitä, että tämä oli saanut hänen poikansa takaisin ”peikkojen käsistä” (ór trölla höndum). Paluunsa jälkeen Helgi elää vielä vuoden päivät.

Helgi Þóririnpojan tarina lähteenä

Historiaa ja myyttiä samassa tarinassa

Helgi Þóririnpojan saaga ei ollut mukana vielä ensimmäisessä Carl Christian Rafnin (1795–1864) toimittamassa muinaissaagojen antologiassa Fornaldar Sögur Nordrlanda eptir gömlum handritum (1829–1830), vaan sen sisällytti muinaissaagoihin vasta Guðni Jónsson kokoelmateoksissaan Fornaldarsögur Norðurlanda, 1–3 (1943–1944) ja Fornaldar sögur Norðurlanda, 1–4 (1954). [2] Helgi Þóririnpojan tarina eroaakin monesta muusta muinaissaagasta siinä, että tarinassa kuvatut tapahtumat sijoittuvat samalle aikakaudelle kuin islantilais- ja kuningassaagat. Helgin perheen kerrotaan kuuluvan kuningas Olavi Tryggvenpojan ystäviin ja aikalaisiin. Tarina ei näin ollen sijoitu muinaiseen, tarkemmin määrittelemättömään menneisyyteen, mikä olisi muinaissaagoille tyypillistä, vaan sen tapahtumat sidotaan kuningas Olavin kautta historialliseen aikaan. Helgi Þóririnpojan tarina luetaan kuitenkin nykyään yleensä muinaissaagoihin, koska siinä kuvataan Helgin kanssakäymistä myyttisen Kaunotantereen (isl. Glæsisvellir) valtakunnan väen kanssa ja siten saagakirjallisuuden kontekstissa Helgin matkoja tuonpuoleisen toiseen maailmaan. Tässä se muistuttaa myös muinaissaagaksi kategorisoitua Thorsteinn Talonvoiman tarinaa: sen tavoin Helgi Þóririnpojan tarina liikkuu kahden maailman välillä eli tuonpuoleisen, fantasian maailmaan kuuluvan kuningas Guðmundrin valtakunnan ja historialliseen aikaan kuuluvan kristillisen kuningas Olavin maailman välillä. [1]

Kotoperäisiä ja vaikutteina saatuja elementtejä

Helgi Þóririnpojan tarina on todennäköisesti tunnettu alkujaan suullisena tarinana. Sen kirjoittaja on tarinan kirjalliseen muotoon saattaessaan yhdistänyt kotoperäisiä myyttejä ja kulttuurin ulkopuolelta tulleita vaikutteita. [3] Matkat Glæsisvellirin kaltaiseen tuonpuoleiseen tai toiseen maailmaan olivat tyypillisiä myös keskiaikaisille ritariromaaneille. Helgi Þóririnpojan tarinan avaava osuus, missä kuolevainen kohtaa olennon tuonpuoleisesta, näyttääkin saaneen vaikutteita ranskalaisen Marie de Francen (n. 1160-1215) lais-runosta Lanval. Kyseinen kuningas Arthurista kertovaa tarinaperinnettä edustava runo käännettiin 1200-luvun alussa Norjassa proosamuotoon ja tunnettiin nimellä Januals ljóð. [4]

Glæsisvellir on rinnastettu Avaloniin ja nähty sen tavoin Elysionin kaltaiseksi, tuonpuoleiseksi kuolleiden maaksi. Sen osalta on myös pohdittu mahdollisia kelttiläisiä vaikutteita. Uusimmassa tutkimuksessa (Lummer 2017) on kuitenkin esitetty, että Glæsisvellir ei olisi niinkään kuolleiden valtakunta kuin jättiläisiin, peikkoihin ja muihin hirviöihin yhteydessä oleva, kauas pohjoiseen sijoitettu maaginen toinen maailma, ja että Glæsisvellirin Guðmundr olisi pikemminkin kotoperäinen kuin kulttuurin ulkopuolelta tulleiden vaikutteiden myötä syntynyt hahmo. [5]

Tarinan keskiaikaisesta merkityksestä

Helgi Þóririnpojan tarina esiintyy useassa Olavi Tryggvenpojan saagan (Ólafs saga Tryggvasonar en mesta) sisältävässä käsikirjoituksessa, kuten AM 62 fol (n. 1350-1399), AM 54 fol (Arkistoitu – Internet Archive) (n. 1500-1599 ) sekä 1300-luvun lopulla kirjoitetussa Flateyjarbókissa (GKS 1005 fol (Arkistoitu – Internet Archive)). Suuressa osassa niissä käsikirjoituksia, joissa tarina on säilynyt (Arkistoitu – Internet Archive), se esiintyy yhdessä ja seuraa toista muinaissaagaksi määriteltyä tarinaa, Norna-Gestrin tarinaa. Tarinat Olavin saagaan (todennäköisesti 1300-luvulla) lisännyt kirjuri mitä ilmeisimmin katsoi näiden kahden tarinan kuuluvan yhteen. Kumpikin tarina kuvaa sitä, miten silminnäkijät (Helgi ja Norna-Gestr) kertovat kristitylle kuninkaalle pakanamaailmasta, joka on kuninkaan omasta maailmasta joko ajallisesti tai maantieteellisesti kaukana. Norna-Gestrin tarina kertoo siitä, miten kristitty kuningas Olavi Tryggvenpoika kohtaa pakanan, iäisyyksiä eläneen Norna-Gestrin, joka on tuntenut monia muinaisia sankareita, mutta Olavi saa miehen ottamaan kristillisen kasteen ennen kuolemaansa. Myös Helgi Þóririnpojan tarinan osalta on tuotu esille, että se on selvästi luonteeltaan kristillinen. [6]

Elizabeth Ashman Rowe (2004) on kuitenkin esittänyt, että Helgi Þóririnpojan tarina toimii Olavin saagassa Norna-Gestrin tarinan vastakohtana: se on varoittava esimerkki siitä, miten vaarallinen epäkristillinen maailma voi olla sielulle ja ruumiille. Siinä Helgi on jo kastettu, mutta hän ei pysty vastustamaan toisen maailman iloja, minkä seurauksena on silmien menetys ja sokeus ja lopulta myös kadotus. Ashman Rowe näkeen Helgin tarinan moraalisena opettavaisena esimerkkitarinana (exemplum), joka käsitteli keskiajan kristittyjen päivittäistä kilvoittelua pahaa vastaan, mutta jolla oli myös viihdearvoa sen kertoessa peikoista ja viettelevistä prinsessoista tai pakanoiden taikuudesta. [7]

Helgi Þóririnpojan tarina suurvalta-ajan Ruotsissa

Helgi Þóririnpojan tarina herätti myöhemmin kiinnostusta myös suurvalta-ajan Ruotsissa. Monia muinaissaagoja pidettiin varteenotettavina lähteinä suurvallan muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä. Koska ruotsalaiset eivät tuolloin enää ymmärtäneet saagojen kieltä, muinaisislantia, tärkeiksi koetuista teksteistä tehtiin käännöksiä. Helgi Þóririnpojan tarina ilmestyi Ruotsissa vuonna 1737 Eric Julius Björnerin kääntämänä kokoelmassa Nordiska kämpa dater (Stockholm, 1737). [8]

Helgi Þóririnpojan tarina ei monien Ruotsin historiaan tai valtapolitiikkaan linkittyviksi nähtyjen muinaissaagojen tavoin sijoittunut Ruotsin alueelle eikä kertonut muinaisista ruotsalaisista kuninkaista. Tarinan ruotsinkielisen käännöksen otsikosta Þattur Helga Þoris-Sonar. Kårt berättelse om Helge Thoris son (samt hornen Grimar, dem Kong Godmund på Glaesiswallar skickade til Kong Olof Tryggvason) käy kuitenkin ilmi, että yksi motiivi kääntämiselle oli tarinassa esiintyvä Glæsisvellirin kuningas Guðmundr. Kyseisestä tarunhohtoisesta kuninkaasta kerrottiin myös muissa Ruotsin suurvalta-aikana käännetyissä muinaissaagoissa, kuten Hervörin saagassa, Bósin saagassa ja Thorsteinn Talonvoiman tarinassa. Ruotsalaisessa muinaisuudentutkimuksessa Glæsisvellirin Guðmundr oli tärkeä teema, ja kaikki sitä valottavat lähteet pyrittiin hyödyntämään. [9]

Kuvaukset Glæsisvellirin sijainnissa olivat saagoissa epämääräisiä, mutta se sijoitettiin yleensä jonnekin kauas pohjoiseen. Glæsisvellirille pääsy edellytti näin ollen saagasta riippuen kulkemista Idäntiellä (isl. Austrvegr) tai suuntaamista Finnmarkiin ja Gandvíkin alueelle tai Bjarmien maahan (isl. Bjarmaland). [10] Mainituista alueista esimerkiksi Gandvíkin on katsottu viittaavan Vienanmereen. Joissain yhteyksissä on myös esitetty, että sillä olisi voitu tarkoittaa Pohjanlahtea tai Jäämerta, mutta nämä tulkinnat eivät ole saaneet juurikaan kannatusta. Kirjaimellisesti nimi Gandvík tarkoittaa taika-, noita- tai hirviölahtea ja viitannee skandinaavien parissa mahdollisesti olleisiin uskomuksiin alueella elelleistä hirviöistä. Keskiajan islantilaisille Vienanmeri oli todennäköisesti kaukainen ja tuntematon paikka, mikä on saattanut vahvistaa mielikuvaa.[11].

Finnmark taas vastasi alueellisesti nykyistä Norjan Finnmarkin lääniä tai historiallista Ruijan maakuntaa. Saagoissa Finnmarkilla viitataan niin kutsuttujen Finnien asuinsijoihin. Finnit (isl. Finnar) taas tarkoittavat saagoissa yleensä saamelaisia. [12] Idäntiellä ei tarkoitettu pelkästään merireittiä vaan myös idässä sijaitsevia alueita. Idäntielle sijoitettiin monia alueita, kuten esimerkiksi Vendien maa (Vindland/Wendland), jonka katsotaan viitanneen alueisiin Pohjois-Saksan ja Puolan alueella. Idäntielle sijoittui myös todennäköisesti Karjalan kannakseen ja Viipurin alueeseen viittaava Kirjálaland. Idäntiellä on voitu viitata myös nykyisen Venäjän, Suomen ja Baltian alueeseen. [13] Bjarmaland taas on vanha nimitys alueelle, jonka katsotaan sijainneen Vienanmeren alueella Pohjois-Venäjällä.[14] Tulkittaessa muinaissaagojen antamaa kuvaa Glæsisvelliristä kritiikittömästi, voitiin näin myös Glæsisvellir nähdä sijoittuneeksi Ruotsin suurvallan vaikutuspiiriin kuuluneelle alueelle.

Lähteet

  • Aalto, Sirpa. 2010. Categorizing Otherness in the Kings’ Sagas. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.
  • Aalto, Sirpa. 2018. ”Suomen muinaiset kuninkaat” – todellisuus nimien takana. Glossae-blogi 2.2.2018.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. 2004. Þorsteins þáttr uxafóts, Helga þáttr Þórissonar, and the Conversion þættir. Scandinavian Studies 76 (2004) 4: 459–474.
  • Budal, Ingvil Brügger. 2009. Strengleikar og lais. Høviske noveller i omsetjning frå gammalfransk til gammalnorsk. Bergen: University of Bergen, Faculty of Humanities, Department of Linguistics, Literary and Aestetic Studies.
  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
  • Hamer, Andrew. 1973. Legendary Fiction in Flateyjarbók. Teoksessa Proceedings of the First International Saga Conference, University of Edinburgh 1971, toim. Peter Foote, Hermann Pálsson & Desmond Slay. London: Viking Society for Northern Research, 184–211.
  • Kalinke, Marianne. 2012. Textual Instability, Generic Hybridity and the Development of Some Fornaldarsögur. Teoksessa The Legendary Sagas: Origins and Development, toim. Annette Lassen, Agneta Ney and Ármann Jakobsson. Reykjavík: University of Iceland Press, 201–227.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Koskela Vasaru, Mervi. 2009. Bjarmaland. Oulu: Oulun yliopisto.
  • Lummer, Felix. 2017. Guðmundr á Glasisvöllum. A Study of Potential Foreign Influences. MA thesis, Háskóli Íslands. https://skemman.is/bitstream/1946/27170/4/MA%2520Ritger%C3%B0%2520Felix%2520Lummer.pdf
  • Mitchell, Stephen A. 1993. Fornaldarsögur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano et al. New York: Garland, 206–208.
  • Power, Rosemary. 1985. Journeys to the Otherworld in the Icelandic Fornaldarsögur. Folklore 96 (1985), 156–175.
  • Power, Rosemary. 1993. Helga þáttr Þórissonar. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano et al. New York: Garland, 280.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.

Viitteet

  1. ↑ a b Power 1993; Ashman Rowe 2004, 465; Simek & Hermann Pálsson 2007, 173.
  2. ↑ Busch 2004 [2002], 190.
  3. ↑ Kalinke 2012, 219,223–224.
  4. ↑ Power 1985, 158; Ashman Rowe 2004, 465; Simek & Hermann Pálsson 2007, 363; Budal 2009, 40–48; Kalinke 2012, 220–223.
  5. ↑ Power 1985, 159; Kalinke 2012, 221; Lummer 2017.
  6. ↑ Hamer 1973; Mitchell 1993; Ashman Rowe 2004, 459, 465, 467–468.
  7. ↑ Ashman Rowe 2004, 468–472.
  8. ↑ Busch 2004 [2002], 190–191; Kanerva 2015.
  9. ↑ Busch 2004 [2002], 190–191.
  10. ↑ Lummer 2017, 71–72.
  11. ↑ Koskela Vasaru 2009, 41, 44, 145, 198–199, 302, 360, 391–395; Aalto 2010, 135–136; Egill Yksikätinen, 77 (viite 62).
  12. ↑ Aalto 2010, 123–126; Egill Yksikätinen, 78 (viite 66); Aalto 2018.
  13. ↑ Aalto 2010, 108; Egill Yksikätinen, 34 (viite 18) ja 51 (viite 43).
  14. ↑ Aalto 2010, 134-138.

Käännökset ja editiot

  • Biörner, Erik J. (toim.). 1737. Nordiska Kämpa Dater. Stockholmiæ: Horrn.
  • Guðbrandur Vigfússon & C. R. Unger (toim.). 1860-1868. Flateyjarbók, 1. Christiania: Malling, 359-362.
  • Guðni Jónsson (toim.). 1954-1959. Fornaldar sögur Norðurlanda, 4. Reykjavík: Íslendingasagnaútgáfan, 345-353.
  • Hermann Pálsson & Paul Edwards (käänt.). 1985. Seven Viking Romances. Harmondsworth: Penguin, 276-281.

Aiheesta muualla