Helga Inkeri Väänänen (o.s. Korhonen; 15. heinäkuuta 1928 Siilinjärvi – 10. marraskuuta 2020 Upplands Väsbyn kunta, Ruotsi)[1] oli suomalainen iskelmälaulaja, joka teki 1970-luvun alussa parodisen kolkolla laulutyylillään kaksi singleä Toivo Kärjen edesauttamana. Väänänen oli tuolloin yli 40-vuotias.[2]
Pohjois-Savon Siilinjärveltä kotoisin ollut Helga Väänänen oli jo nuorena haaveillut laulajan urasta, mutta vasta 40-vuotiaana hän päätti lähettää koenauhan Toivo Kärjen levy-yhtiölle. Kärki innostui Väänäsen tyylistä ja alkoi kaavailla hänestä yhdysvaltalaisen Mrs. Millerin kaltaista kypsän iän vauhdikasta iskelmälaulajaa.[2]
Vuonna 1971 Helga Väänänen levytti esikoissinglensä ”Tunturisatu”, jonka toisella puolella oli 1930-luvun kupletti ”Vetoketju”. Seuraavana vuonna julkaistiin Rauno Lehtisen sovittama toinen single, Sirkka Valkola-Laineen säveltämä ja sanoittama tango ”Mä olen nainen”. Ilmestymisaikanaan eroottisen rohkeana pidetyn kappaleen ovat myöhemmin levyttäneet myös Vera Telenius, Tuulikki Eloranta ja Ritva Oksanen.[2] Singlen b-puolella on Väänäsen kulmikas versio Bill Haleyn rock and roll -klassikosta Rock Around the Clock nimellä ”Tunnista toiseen”. Se julkaistiin uudelleen tupla-CD-kokoelmalla Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit.[3]
Väänänen asui levytysvuosinaan Espoossa, mutta erosi puolisostaan vuonna 1976 ja muutti Ruotsiin Hammarbyn alueelle.[1]
Lähteet