Heikki Laaksonen (s. 21. marraskuuta[1]1955[2] Kotka[1]) on suomalainen puutarhaneuvos ja Kotkan kaupungin palkittu kaupunginpuutarhuri[3]. Hän on suunnitellut Kotkan maineikkaat puistot.[1] Laaksonen jäi eläkkeelle vuonna 2020, mutta toimii edelleen luennoitsijana, oppaana ja suunnittelijana.[1]
Opinnot ja ura
Laaksonen halusi nuorena arkkitehdiksi, mutta se unelma romuttui, kun lukion opinto-ohjaaja väitti, että arkkitehdiksi ei olisi asiaa lyhyellä matematiikalla.[4] Laaksonen alkoi pohtia elämälleen uutta suuntaa ja löysi sen lehdestä, jossa oli kaupunginpuutarhurin haastattelu[4]. "Silloin koin herätyksen", hän kertoo.[4]
Lukion jälkeen Laaksonen opiskeli puutarha-alan perustutkinnon Lepaan puutarhaopistossa[5][1]. Hän kouluttautui maisemasuunnitteluhortonomiksi (AMK)[5][1][2]. Sen jälkeen hän suoritti maisema-arkkitehtuurin opintoja Yhdysvalloissa Länsi-Virginian yliopistossa ja teki samalla töitä[5][1][2]. Hän rakensi pihoja rikkaille amerikkalaisille kartanonomistajille[6]. Kun Laaksonen ihmetteli työmailla, miksi mainiota graniittia käytettiin rakennusmateriaalina niin harvoin, työkaverit nauroivat, että graniittiin oli varaa vain miljonääreillä[4]. Myöhemmin Laaksonen hakeutui Osloon jatkamaan maisema-arkkitehtuurin opintojaan ja työskentelemään[5][1].
Laaksonen suunnitteli jatkavansa uraansa Euroopassa, mutta kun hänen kotikaupunkinsa Kotkan kaupunginpuutarhurin virka tuli hakuun vuonna 1983, Laaksonen jätti hakemuksen ja tuli valituksi 28-vuotiaana Suomen nuorimmaksi kaupunginpuutarhuriksi[1]. Tuohon aikaan Kotka käytti viherrakentamiseen alle kymmenen markkaa asukasta kohti, kun 50 markkaa oli maan keskiarvo[4]. Laaksosen oli tarkoitus viipyä kaupunginpuutarhurina vain pari vuotta[4]. Hän arveli, että pesti olisi meriitti omalle suunnittelutoimistolle, jonka hän ajatteli perustaa Helsinkiin[5]. Hän kuitenkin näki Kotkan kaupungissa valtavaa potentiaalia[6]. Lopulta pesti venähti elämäntyöksi[4].
Laaksonen aloitti työnsä pienesti kirjaston edustalta, jossa kuoppainen nurmikko korvattiin näyttävillä istutuksilla[5]. Pienillä, myönteistä palautetta saaneilla teoilla puistotoimi alkoi saada huomiota, ja sitä mukaa resurssit kasvoivat.[5] Käänne tapahtui Sapokan vesipuiston kohdalla[7].
Sapokan vesipuisto
Sapokanlahti oli ruma, saastunut, melkein umpeenkasvanut, haiseva lietelampi kaupungin ydinkeskustassa.[4][5] Vesi oli niin huonossa kunnossa, että kemistin mukaan sen käymistila oli lähellä[4].
Siellä turistit saivat leikkiä veneillä Ruotsinsalmen meritaistelua ja ampua toisiaan tennispalloilla[4][5]. Alueelle suunniteltiin vielä merirosvohenkistä puuhamaata[5]. Mutta Laaksosen mielestä upeaan kallioon ei saanut louhia merirosvoluolaa[4]. Hän alkoi kiireesti suunnitella paikkaan vesipuistoa[4]. Hän laati Sapokan vesipuiston yleissuunnitelman vuonna 1987, ja sai puuhamiehet luopumaan omasta hankkeestaan[5].
Noihin aikoihin kaupungissa oli totuttu ylläpitämään puistoja alle 100 000 markalla[6]. Laaksosen hankkeeseen rahaa vaadittiin 20 kertaa enemmän[6], kaksi miljoonaa markkaa neljänä vuonna peräkkäin[5]. Hän puhui rahoitusta vuosien ajan, ja lopulta se onnistui.[5][7] Aloitusrahoitus saatiin vuonna 1990.[5]
Ensimmäisellä kahdella miljoonalla ruopattiin, siirrettiin putkia ja rantoja paalutettiin[7]. Sapokasta imettiin pois yli sata rekallista saastunutta pohjamutaa[4]. Rekat kuskasivat puistoon lähes kilometrin verran vanhasta puutalo-Kotkasta talteen otettua sokkelikiveä eli purettujen rakennusten kivijalkoja[4][5] – juuri sitä graniittia, joka Yhdysvalloissa oli ollut niin kallista[6]. Kotimaassa sama tavara oli puoli-ilmaista[6]. Lahden vedenpintaa nostettiin patoamalla 30 senttiä[5]. Laaksonen kaivautti maan alta esiin Pookinmäen kallion[5]. Sen päälle alkoi muotoutua 20-metrinen vesiputous.[5] Kotkalaiset olivat hankkeesta kauhuissaan: jos Sapokka olikin ruma ennen Laaksosta, niin kaivettuna se oli vielä rumempi[6].
Kesken rakennustöiden iski lama[7]. Kaupunkilaisilla ei riittänyt ymmärrystä sille, että laman keskellä rakennettiin Suomen kalleinta puistoa[7]. Paikallislehden mielipidepalstoilla kyseltiin, miksi hullun puutarhurin annettiin mellastaa[4]. "Olin kaupungin vihatuin mies", Laaksonen kertoo[6]. Puiston budjetista vietiin puolet pois[6]. Silloin Laaksonen pyysi palomiehiä tuomaan kalustonsa paikalle ja laskemaan vettä putoukseen, jotta putouksen vesimäärä voitaisiin mitoittaa oikein[6]. Samalla hän pyysi median paikalle seuraamaan koetta[6]. Seuraavan päivän lehdessä oli komea kuva tulevasta putouksesta[6] ja teksti: ”Tällainen se voisi olla”[5]. Sen jälkeen kaupunginjohtaja palautti rahat budjettiin[5].
Vesipuistosta tuli lopulta suuri menestys, ja se muutti kaupungin suhtautumisen viheralueisiin.[5] Nykyään Sapokan vesipuisto on Suomen palkituin viheralue[4]. Se ja Kotkan muut puistot ovat kaupungin ylpeydenaihe ja turistien vetonaula[4]. Jopa Kotkan ympäristökunnat pitävät puistoja matkailuvalttinaan[6].
Muut puistot
- Heti Sapokan urakan valmistuttua edessä oli Keskuskadun eli Sibeliuksenpuiston muutos. Sibeliuksenpuisto oli rahallisessa mielessä suurin piirtein yhtä suuri urakka kuin Sapokka, mutta siihen saatiin huomattava EU-tuki. [7]
- Katariinan meripuisto rakennettiin entisen öljysataman paikalle[1]. 1930-luvulla Katariinanniemeen alettiin rakentaa öljysatamaa, jossa varastoitiin öljyä ja bensiiniä[5]. 1950-luvulla Oy Shell Ab laajensi öljysäiliöitään 1700-luvun loppupuolella rakennetun Fort Katarinan linnoitusraunion alueelle, jolloin osa vanhoista muureista ja valleista purettiin säiliöiden alta[5]. Maisemointityö alkoi vuonna 2004[5]. Satamarakenteiden purkamisen ja maamassan puhdistamisen kustannukset nousivat kymmeneen miljoonaan euroon, mutta itse puiston rakentaminen maksoi vain kaksi miljoonaa euroa[1]. Kun maa oli puhdistettu, Laaksonen palautti ympäristön entiselleen: kalliot, linnoitusvallit, niitty ja kivikkoinen ranta kaivettiin esiin[5]. Lisäksi tehtiin suuri nurmialue[5]. Paikalle rakennettiin piknikpaikkoja, labyrintti ja Muumitalo[5]. Puistossa on graniittinen pöytä, jonka ääreen mahtuu 50 henkilöä[5] sekä pienoismajakoita, keinu, skeittiramppi ja lampaita.[4]
- Karhulan Jokipuiston lummelampeen Laaksonen sai idean kävellessään taidemaalari Claude Monet'n puutarhassa[8]. Jokipuisto otettiin käyttöön Kotka-päivänä 17.5.2013.[9]
- Vuonna 2017 Hamina pestasi Laaksosen palvelukseensa. Hän suunnitteli Haminaan Oolanninpuiston yhdessä maisema-arkkitehti Kairi Meosin kanssa. Puisto valmistui vuonna 2021.[10][11]
Yksityiselämä
Laaksonen harrastaa öljyvärimaalausta ja mökkeilyä, ja seuraa muotoilun, arkkitehtuurin ja kuvanveiston aloja.[1] Kesämökillään hänellä on oma arboretum eli puulajipuisto, jossa kasvaa magnoliaa ja japanilaista vaahteraa[4].
Palkinnot
- Vuoden hortonomi 1989[1]
- Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinto 2007[1]
- Viherympäristöliitto ry:n Elämäntyö-stipendi 2020.[13][14]
- Vuoden ympäristörakenne-kohteen pääsuunnittelijana neljä kertaa:
- Sapokan Vesipuisto[1]
- Keskuskadun Lehmusesplanadi[1]
- Katariinan Meripuisto[1]
- Karhulan Jokipuisto[1]
Lähteet
Kirjallisuutta
- Anttila, Eija, Pekka Vainio, Otto Vakkari, ja Hannu Hakala. Puistopääkaupunki Kotka: The Capital of Parks in Finland. [Kotka]: Kymenlaakson Pressipalvelu Oy, 2023. ISBN 978-952-94-7370-0
Aiheesta muualla