Wilson valmistui taloustieteen opinnoista parhailla arvosanoilla Oxfordin yliopistosta vuonna 1937. Hänet nimitettiin William Beveridgen tutkimusassistentiksi. Hän työskenteli yhtenä nuorimmista Oxfordin yliopiston opettajista. Hän tarjoutui vapaaehtoiseksi toiseen maailmansotaan, mutta määrättiin asiantuntijana virkamieheksi valtiontalouden hallintoon.
Vuonna 1945 hänet valittiin parlamentin alahuoneeseen. Hän työskenteli hallituksen parlamentaarisena sihteerinä työministeriössä. Sitten ulkomaankaupan valtiosihteerinä,[2] joka mahdollisti muutamia matkoja Neuvostoliittoon. 14. lokakuuta 1947 Wilson oli hyväksytty kauppa- ja teollisuusministeriksi ja hänestä tuli nuorin jäsen hallitukseen 20. vuosisadalla. Työväenpuolueen oppositiokaudella vuoden 1951 jälkeen hän käytti lehdistöä tehokkaasti hyväkseen. Vuodesta 1959 hän työskenteli alahuoneen puhemiehenä. Vuonna 1963 hänet valittiin työväenpuolueen johtajaksi.[2]
Pääministerinä vuodet 1964–1970
Harold Wilsonista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri lokakuussa 1964. Hän sai niukan vaalivoiton. Tämä antoi huonon lähtökohdan hänen uudistusohjelmalleen. Wilson järjesti uudet parlamenttivaalit puolitoista vuotta myöhemmin, joissa hän sai 99 paikan enemmistön. Hän tehosti julkisuuskuvaansa käyttämällä kansanomaisesti piippua. Tästä tulikin hänen symbolinsa. Hän määräsi tuotteille 15 prosentin tuontimaksun. Tämä ei tietenkään lisännyt luottamusta EFTA:ssa. Hän otti lainaa amerikkalaisilta uudistaakseen Yhdistyneen kuningaskunnan teollisuutta. Vuosina 1966–1970 hän toteutti voimakkaan säästöohjelman. Marraskuun 18. päivänä 1967 Wilson devalvoi puntaa 14,3 prosentilla. Vaikutukset olivat hitaita. Maksutasealijäämä muuttui ylijäämäksi vuosien 1967–1970 välillä. Tämä kuitenkin mahdollisti jopa 15 prosentin palkankorotukset. Se toi tuloksia ja hinnat pysyivät alhaalla. Työväenpuolueen ammattiyhdistyksen henkilöt vastustivat Wilsonin uudistuksia. Vuonna 1965 Rhodesia julistautui itsenäiseksi Ian Smithin johdolla. Wilson asetti maan boikottiin ja öljysaartoon. Helmikuussa 1966 Wilson neuvotteli Moskovassa Vietnamin sodasta ja ydinaseiden levittämiskiellosta. Britannia päätti 22. helmikuuta 1966 rajoittaa puolustussopimuksiaan ja purkaa eräitä tukikohtiaan menojen supistamiseksi. Se vähensi sotilaallista tukea ja läsnäoloaan Afrikassa ja Aasiassa. Wilson hävisi vuoden 1970 parlamenttivaaleissa konservatiivien ehdokkaalle Edward Heathille. Vuoden 1974 vaaleissa työväenpuolue voitti ja Harold Wilson valittiin uudelleen pääministeriksi vuosiksi 1974–1976.[3]
Toinen pääministerikausi vuodet 1974–1976
Maksutase oli taas alijäämäinen maaliskuussa 1974, ja hintojen korotukset olivat korkeammat kuin muualla Euroopassa. Wilsonin ensimmäinen saavutus oli hiilikaivoslakon lopettaminen. Hän teki tarvittavat myönnytykset, jotta lakko saatiin päättymään.
Wilson lakkautti Industrial Relations Actin ja korvasi sen uudella Trade Union Actilla. Wilson määräsi järjestettäväksi uudet vaalit lokakuussa 1974 saadakseen parlamentissa paremman kannatuksen. Hän saikin toivotun tuloksen, työväenpuolueen enemmistön. Wilson neuvotteli yhteiskuntasopimuksen keskusjärjestö TuC:n puheenjohtajan Jack Jonesin kanssa. Sen seurauksena palkansaajat pidättyivät uusista palkankorotuksista. Inflaatio saatiin laskemaan 15 prosenttiin vuonna 1976. Joitakin yrityksiä otettiin valtion haltuun tai valtio ryhtyi niiden osakkaaksi. Jouduttiin ottamaan lisää lainoja ulkomailta. Pohjois-Irlannissa jouduttiin ottamaan takaisin brittihallinto. Wilson erosi keväällä 1976.
.svg){kind=small}
