Harold Arlen, oik. Hyman Arluck (15. helmikuuta 1905 – 23. huhtikuuta 1986), oli yhdysvaltalainen säveltäjä, jonka tekemiä ovat eräät tunnetuimmista 1900-luvun amerikkalaisista lauluista. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös musikaaleja, kuten Jamaica (1957) ja Saratoga (1959).

Hyman Arluck syntyi 15. helmikuuta 1905 Buffalossa juutalaisille vanhemmille. Hänen kaksoisveljensä menehtyi seuraavana päivänä. Hänen isänsä oli kanttori ja järjesti pojalle klassisen musiikin opetusta, mutta Hyman oli enemmän kiinnostunut ragtimesta ja jazzista. Hän aloitti uransa laulajana ja pianistina jo teini-ikäisenä perustamassaan jazztriossa ja muutti New Yorkiin.^[1][2] Vuonna 1929 orkesterinjohtaja Fletcher Henderson palkkasi hänet harjoituspianistiksi.^[3]

Arlenin ensimmäinen menestys säveltäjänä tuli vuonna 1930, kun Ruth Etting lauloi hänen säveltämänsä ja Ted Koehlerin sanoittaman kappaleen ”Get Happy” Broadway-näytelmässä 9:15 Revue.^[4][5] Arlen kirjoitti Koehlerin kanssa musiikkia useisiin Cotton Clubilla ja Broadwaylla esitettyihin näytelmiin. Heidän menestyneisiin yhteistyökappaleihinsa kuuluvat muun muassa Aida Wardin esittämä ”Between the Devil and the Deep Blue Sea” (1931), Ethel Watersin esittämä ”Stormy Weather” (1933) sekä ”I Got a Right to Sing the Blues” (1932), joka tuli tunnetuksi muun muassa Louis Armstrongin ja Jack Teagardenin esittämänä.^[3] Arlan teki yhteistyötä myös Ira Gershwinin kanssa vuoden 1934 näytelmään Life Begins at 8:40 ja E. Y. Harburgin kanssa vuoden 1937 näytelmään Hooray for What?^[3]

Arlenin ensimmäinen elokuvassa esitetty kappale oli vuoden 1933 ”Take a Chance”.^[3] 1930-luvun loppupuolella hän muutti Hollywoodiin osallistuakseen elokuvamusiikin tekemiseen, mutta jatkoi silti musiikin säveltämistä myös Broadway-näytelmiin.^[6] Hänen ja E. Y. Harburgin musiikkiraita vuoden 1939 elokuvaan Ihmemaa Oz oli menestys ja Judy Garlandin laulama ”Over the Rainbow” palkittiin Oscar-palkinnolla.^[5] Sanoittaja Johnny Mercerin kanssa kirjoitettu ”Blues in the Night” vuoden 1941 samannimisestä elokuvasta nousi Jimmie Luncefordin esittämänä hitiksi.^[3] Ethel Watersin esittämä ”Happiness Is a Thing Called Joe” elokuvasta Tupa taivaassa oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 1942;^[5] yhteensä Arlen oli ehdolla palkinnon saajaksi yhdeksän kertaa.^[2] Arlenin elokuvatuotanto jäi kuitenkin vähäisemmäksi kuin hänen teatterimusikaaleihin kirjoittamansa materiaali.^[3]

Arlen kirjoitti Johnny Mercerin kanssa musiikin Broadway-näytelmään St. Louis Woman (1946). Vuonna 1954 hän osallistui Ira Gershwinin kanssa elokuvan Tähti on syntynyt musiikkiraidan tekemiseen.^[3] 1950-luvun lopulla syntyivät Harburgin sanoittama Jamaica ja Arlenin viimeiseksi jäänyt Broadway-näytelmä, Mercerin sanoittama Saratoga.^[3] Kapellimestari Andre Kostelanetz johti vuonna 1957 Arlenin säveltämän Blues Opera Suiten ensiesitystä Carnegie Hallissa.^[5] 1960-luvulla Arlen sävelsi harvakseltaan elokuviin, mukaan lukien vuoden 1963 I Could Go On Singing, jonka pääosaa esitti Judy Garland.^[3] Vuonna 1967 Arlenin sävellyksistä koottiin Broadway-esitys Harold Arlen Songbook.^[1]

Arlenin vaimo, näyttelijätär–malli Anya Taranda menehtyi aivokasvaimeen 9. maaliskuuta 1970. Vaimonsa kuoleman jälkeen Arlen vetäytyi julkisuudesta.^[5] Parkinsonin tautia sairastanut Harold Arlen kuoli Manhattanin-asunnollaan 81-vuotiaana ja sai hautapaikan vaimonsa vierestä Ferncliff Cemeterystä.