Harlan County, USA on Barbara Kopplen tuottama ja ohjaama yhdysvaltalainen pitkä dokumenttielokuva vuodelta 1976. Se seuraa Yhdysvaltojen Kentuckyn osavaltiossa vuonna 1973 käytyä Brooksiden kaivoslakkoa, joka kesti 13 kuukautta koska työnantajapuoli ei hyväksynyt kaivosalan ammattiliittoa neuvotteluosapuoleksi.[1]
Harlan County, USA palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnolla. Vuonna 1990 se valittiin Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[2][3] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]
Elokuva esitettiin Yle TV2 -kanavalla 20. marraskuuta 1978 ruotsinkielisellä nimellä Gruvarbetarna i Harlan County, USA ja 27. tammikuuta 1980 suomeksi tekstitettynä.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla