Heikura pyrki siihen, että hänen uutiskuvansa ovat visuaalisesti kiinnostavia ja toimivat ilman selittävää tekstiä.[7] Heikuran kuvat ovat helposti tunnistettavissa.[8] Selvin tuntomerkki on reunoja kohti tasaisesti tummeneva kehys, jonka Heikura lisäsi jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmalla. Vastavalosta pitäneen Heikuran kuvissa silhuetit ovat tavallisia.[7]
Heikura otti kuvansa yleensä teleobjektiivilla suhteellisen kaukaa, jolloin syvyysepäterävyys korostuu ja kohde erottuu taustastaan selvästi. Muutoin hän ei käyttänyt tekniikkaa kuten jalustaa, salamaa tai itselaukaisijaa.[9] Etäisyyden ansiosta kuvan ottaminen ei häirinnyt kohdetta. Haastattelujen mukaan Heikuralle oli tärkeää, että kuva on ”aito” eikä sitä ole suunniteltu ennakkoon. Hän on kertonut jopa pyrkivänsä karistamaan toimittajankin kannoiltaan.[9]
Maineikkaita valokuvia
Heikuran vuonna 1997 ottama kuva hiihtäjä Mika Myllylästä harjoittelemassa suolla lukeutuu kuvaajan maineikkaimpiin otoksiin. Vuoden lehtikuvaksi valitussa kuvassa Myllylä on vajonnut osittain suohon, nojaa sauvoihinsa ja hänen päänsä on painunut alas. Lehtikuvakilpailun juryn mukaan ”Kuva nousee symbolisiin mittoihin urheilijan taistelusta, jota hän käy tullakseen vahvemmaksi. Kuva kertoo voitontahdosta ja huippusuorituksen takana olevasta pitkästä, yksinäisestä työstä.”[10]
Heikura kuvasi digitaalikameroilla vuodesta 2001 lähtien. Hänen mukaansa on turha haikailla filmin perään, jos digitaalikuva on laadullisesti yhtä hyvä tai parempi. Alun perin digikuva näytti hänestä omituiselta, koska siinä ei ollut rakeisuutta ja hän yritti jopa kehitellä rakeisuutta jälkikäteen tuovan filtterin, mutta hän luopui pyrkimyksestä eikä sittemmin kaivannut tätä piirrettä takaisin. Hänen sanojensa mukaan digikameran kasvanut tallennuskapasiteetti antoi varmuutta esimerkiksi henkilökuvauksessa. Samalla Heikura sanoi pelkäävänsä digitaalisten kuvien katoavaisuutta. Paperisten kuvien selailtavuus on parempi ja saa aikaan sen, että kuvia katsellaan useammin.[11]
Elämä
Heikuran lapsuudenkoti sijaitsi Karviassa. Perheeseen kuului isä, joka oli maanviljelijä, kirjastossa työskennellyt äiti, sekä neljä veljestä. Perheen esikoistytär hukkui jokeen 11-vuotiaana. Hannes Heikuran mukaan perhe ei toipunut kuolemasta koskaan. Hannes oli sisartaan vuotta nuorempi. Murrosiässä Hannes kävi Kankaanpään taidekoulun kesäkurssin ja alkoi harrastaa öljyvärimaalausta. Myöhemmin hän vaihtoi siveltimen kameraan.[12]
Heikura kuoli sydänkohtaukseen 56-vuotiaana vuonna 2015.[12]
Toimittaja, tietokirjailija ja humoristi Pasi Heikura on Hannes Heikuran veli.
Koulutus
Heikura opiskeli 1970-luvun lopussa lääketieteellistä tekniikkaa Tampereen teknillisessä korkeakoulussa mutta luopui alasta. Hän opiskeli ensin Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa valokuvausta, ja myöhemmin hän opiskeli myös elokuvataiteen laitoksella. Lopulta hän päätyi valokuvaukseen, joka sopi ”lyhytjännitteiselle erakolle” paremmin kuin elokuva.[9]
↑Malmberg, Ilkka: Valokuvaaja tunsi mustan ja pimeän: Hannes Heikura 1958–2015. Helsingin Sanomat, 10.3.2015, s. B 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2015..
↑Sipinen, Mirja: Aikansa kuvia: Vertauskuvallisuus ja visuaaliset keinot Vuoden lehtikuvissa 1962–2004, s. 50. Tampereen yliopisto, Toukokuu 2006. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)