Hanko on saari Uudessakaupungissa, satama-alueen eteläosassa.[1] Saari on teollisuusaluetta[1] ja siellä sijaitsevat Yaran Uudenkaupungin lannoite- ja typpihappotehtaat.[2] Tehtaiden yhteydessä on oma syväsatama.[2] Tehdasalueella on Hangonsaari-niminen rautatieliikennepaikka,[3] jota käytetään Yaran kuljetuksiin. Tehdas aloitti toimintansa vuonna 1965 Rikkihappo Oy:n nimellä, myöhemmin siitä tuli Kemira.[4]
Saarella on kolme tuulivoimalapaikkaa[5], ja kaksi tuulivoimalaa ehti olla siellä 14 vuotta vuodesta 1999 ennen kuin ne päätettiin purkaa, kun niiden vaihdelaatikkojen korjaaminen olisi kannattamatonta. Propel Voiman kaksi 1,3 MW tehoista tuulivoimalaa tuottivat vuodessa noin 4 miljoonaa KWh sähköä.[6]
Hangosta käytetään joskus nimitystä Hangonsaari.[5]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Hanko Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 11.9.2015.