Henry ”Hank” Mobley (7. heinäkuuta 1930 – 30. toukokuuta 1986) oli yhdysvaltalainen hard bop- ja soul jazz -tyylinen tenorisaksofonisti ja jazzsäveltäjä.

Jazzjournalisti Leonard Feather kutsui Mobleyta ”tenorisaksofonistien keskiraskaan sarjan mestariksi” ja tarkoitti tällä Mobleyn tenorisoundia, joka ei ollut yhtä aggressiivinen kuin John Coltranella tai Sonny Rollinsilla muttei toisaalta niin pehmeä kuin Stan Getzillä. Jazzkriitikko Stacia Proefrock sanoi Mobleyn olevan yksi aliarvostetuimmista bop-ajan muusikoista.

Mobley syntyi Georgiassa mutta varttui New Jerseyssä lähellä Newarkia. 16-vuotiaana sairaus piti Hank-pojan sisätiloissa kuukausia, jolloin hänen setänsä osti hänelle saksofonin ajankuluksi. Mobley ei päässyt Newarkin musiikkikouluun koska ei asunut kaupungissa, vaan opiskeli soittamista itsekseen. 19-vuotiaana hän alkoi soittaa paikallisissa yhtyeissä ja pian esiintyi jo Dizzy Gillespie ja Max Roachin tasoisten muusikoiden kanssa. Mobley osallistui yhteen varhaisimmista hard bop -sessioista Art Blakeyn, Horace Silverin, Doug Watkinsin ja Kenny Dorhamin kanssa. Tästä syntyi albumi Horace Silver and the Jazz Messengers. Mobley soitti tässä Art Blakeyn yhtyeessä sen hajoamiseen 1956 saakka ja jatkoi sitten jonkin aikaa Horace Silverin kanssa. Blakey vieraili Mobleyn myöhemmillä albumeilla rumpalina.

Vuosien 1955 ja 1970 välillä Mobley levytti yhtyeenjohtajana 20 albumia Blue Note Records -yhtiölle between 1955 and 1970. Näistä onnistuneimpina pidetään levyjä Soul Station (1960) ja Roll Call (1960). Mobley esiintyi muun muassa Grant Greenin, Freddie Hubbardin, Sonny Clarkin, Wynton Kellyn ja Philly Joe Jonesin kanssa. Erityisen hedelmälliseksi muodostui yhteistyö trumpetisti Lee Morganin kanssa.

Mobley soitti jonkin aikaa Miles Davisin kanssa, kun tämä etsi seuraajaa John Coltranelle. Häntä kuullaan Davisin albumilla Someday My Prince Will Come, jolle myös Coltrane palasi soittamaan kahdella raidalla. Mobleyn improvisaatiokykyjä ei pidetä aivan Coltranen veroisina, mutta hänen melodista soittotapaansa arvostetaan.

Mobleyn oli pakko lopettaa soittaminen 1970-luvun puolivälissä hengitystieongelmien takia. Vähän ennen kuolemaansa 1986 Mobley esiintyi kuitenkin vielä Duke Jordanin kanssa New Yorkissa.

• Hank Mobley Quartet (1955)
• The Jazz Message of Hank Mobley (1956)
• Mobley's Message (1956
• Mobley's 2nd Message (1956)
• Jazz Message No. 2 (1957)
• Hank Mobley Sextet (1957)
• Hank Mobley and his All Stars (1957)
• Hank Mobley Quintet (1957)
• Hank Mobley (1957)
• Curtain Call (1957)
• Poppin’ (1957)
• Peckin' Time (1958)
• The Complete Blue Note Hank Mobley Fifties Sessions (1955-58)
• Soul Station (1960)
• Roll Call (1960)
• Workout (1961)
• Another Workout (1961)
• No Room for Squares (1963)
• Straight No Filter (1963)
• The Turnaround! (1965)
• Dippin' (1965)
• A Caddy for Daddy (1965)
• A Slice of the Top (1966)
• Hi Voltage (1967)
• Third Season (1967)
• Far Away Lands (1967)
• Reach Out (1968)
• The Flip (1969)
• Thinking of Home (1970)
• Breakthrough! (1972)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hank Mobley