Tämä artikkeli kertoo linja-autoliikenneyrityksestä. Lähes samanniminen bussikorien rakentaja oli Ab Haldin Oy.
Ab Haldin & Rose Oy on Karl Arvid Haldinin (1900–1989)[3] Pietarsaareen vuonna 1924 perustama linja-autoliikenneyritys ja matkatoimisto.[4] Avoin yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi 1928,[5] ja yritys on nykyisin kolmannen sukupolven johtama. Se on maan vanhimpia ellei vanhin yhä toimiva maantieliikenteen yritys.[3]
Haldin & Rosen vuosiliikevaihto on nykyisin noin 3 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää noin 35 henkilöä. Yritys kertoo kuljettavansa noin puoli miljoonaa matkustajaa ja ajavansa puolitoista miljoonaa kilometriä vuosittain 23 linja-autolla. Tilausajoliikenteen osuus liikevaihdosta on noin 20 prosenttia. Säännöllisiä linjoja Haldin & Rosella on Pietarsaaresta Vaasaan, Vöyrille. Seinäjoelle, Oravaisiin, Munsalaan, Uuteenkaarlepyyhyn, Jepualle, Kruunupyyhyn, Luotoon, Kokkolaan, Ouluun ja Turkuun.[4]
Historiaa
Mustasaaressa syntynyt K. Arvid Haldin aloitti automiehen uransa taksiautoilijana Vaasassa. Vuonna 1923 hän hankki nuorempien veljiensä kanssa Chevrolet-kuorma-auton, josta rakennettiin linja-auto. Tällä autolla aloitettiin linja Vaasasta Mustasaaren Voitilaan.[6] Kesäkuussa 1924 Haldin alkoi ajaa bussilinjaa Pietarsaaren ja Vaasan välillä kahdesti viikossa, tiistaisin ja lauantaisin.[4] Vuonna 1925 Haldin muodosti August Rosen kanssa avoimen yhtiön, joka muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1928. Yhtiön nimenä on säilytetty Haldin & Rose, vaikka August Rose jäi siitä pois jo vuonna 1929.[6] Vuoteen 1939 mennessä Haldin & Rose oli kasvanut Suomen 16:nneksi suurimmaksi Linja-autoliiton jäsenyritykseksi, jonka kaluston muodostivat 20 autoa. Kahta vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1959 sijoitus oli 19. ja autoja 31, ja vuonna 1972 Haldin & Rose oli sijalla 27 automäärällä 41.[7] K. Arvid Haldin toimi yhtiön toimitusjohtajana vuoteen 1966 saakka, jolloin vetovastuun otti hänen poikansa, ekonomi Sigvard Haldin.[6][8] Sigvard Haldinin jäätyä eläkkeelle vuonna 1990 uudeksi toimitusjohtajaksi tuli yhtiössä liikennepäällikkönä toiminut Göran Fagerholm.[9] Vuodesta 1998 lähtien toimitusjohtajana on ollut Yvonne Haldin-Rikberg.[10]
Vuonna 1936 K. Arvid Haldin perusti Vaasaan tytäryhtiöksi Oy Haldin Ab:n, joka rakensi Boxer-nimisiä puurunkoisia linja-auton koreja vuoteen 1978 saakka. Toiseksi tytäryhtiöksi muodostettiin Oy Auto-Haro Ab, joka toimi pitkäaikaisena Volvo-autojen piirimyyjänä Vaasassa, Pietarsaaressa ja Kokkolassa.[6] 1930-luvulla Haldin & Rose toi maahan autojen Svedlund-hiilikaasuttimia eli ”häkäpönttöjä” polttoainepulan voittamiseksi.[11] Yritys on ollut mukana myös autokoulutoiminnassa ja autokaupassa.
Ingves & Svanbäck osti yrityksen vuonna 2015.[12]
Lähteet
- ↑ a b Yhteystiedot Ab Haldin & Rose Oy. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ a b Haldin & Rose Oy Ab yritys.taloussanomat.fi. Viitattu 14.3.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Kai Hoffman: Haldin, Karl Arvid (1900 - 1989) 18.7.2000. SKS Biografiakeskus, Kansallisbiografia. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ a b c Ab Haldin & Rose Oy 90 vuotta Ab Haldin & Rose Oy. Viitattu 1.8.2019.
- ↑ Viitaniemi, Matti ja Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 458. Jyväskylä: Linja-autoliitto ry, 1978. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c d Linja-auto -lehti 1/1985, s. 48. Helsinki: Linja-autoliitto.
- ↑ Viitaniemi, Matti ja Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 465, 524, 525. Jyväskylä: Linja-autoliitto ry, 1978. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Linja-auto -lehti 6/1988, s. 48.
- ↑ Bussiammattilainen 4/1994, s. 22. Helsinki: Linja-autoliitto, 1994.
- ↑ Bussiammattilainen 3/1999, s. 26. Helsinki: Linja-autoliitto, 1999.
- ↑ Hiilikaasutin pieniä vaunuja varten, Haldin & Rose Doria, Kansalliskirjasto, pienpainatteet. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ Yritys ingsva.fi. Viitattu 2.12.2020.
Aiheesta muualla