Hacksaw Ridge – aseeton sotilas on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Mel Gibsonin ohjaama yhdysvaltalais-australialainen sotaelokuva. Elokuva kertoo toisen maailmansodan lääkintämiehestä Desmond Dossista, joka kieltäytyi käyttämästä minkäänlaista asetta palveluksessaan. Hänestä tuli ensimmäinen aseistakieltäytyjä, joka palkittiin toiminnastaan Okinawan taistelun aikana Yhdysvaltojen korkeimmalla sotilasansiomitalilla Medal of Honorilla. Elokuvan pääosissa näyttelevät Andrew Garfield, Sam Worthington, Luke Bracey, Teresa Palmer, Hugo Weaving, Rachel Griffiths ja Vince Vaughn.
Elokuva sai ensi-iltansa 4. syyskuuta 2016 Venetsian elokuvajuhlilla, jossa se sai erinomaisen vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoilta. Hacksaw Ridge – aseeton sotilas sai kaksi Oscar-palkintoa ja oli ehdolla neljässä muussa kategoriassa.
Näyttelijät
Tuotanto
Desmond Doss oli Yhdysvaltojen armeijan lääkintämies, joka kieltäytyi adventistina uskonnollisista syistä aseellisesta palveluksesta. Hänet palkittiin Medal of Honor-mitalilla toiminnastaan Okinawan taistelujen aikana vuonna 1945. Hacksaw Ridge oli lempinimi paikalliselle jyrkänteelle, jolla Doss pelasti haavoittuneita sotilaita haavoittuen myös itse. Booton Herndon kirjoitti hänestä elämäkerrallisen teoksen The Unlikeliest Hero vuonna 1967. Adventistipastori Stan Jensen luki kirjan ja halusi saada siitä elokuvaversion. Hän muutti Los Angelesiin, yrittäen vakuuttaa paikallista elokuvateollisuutta elokuvan tuottamisesta. Vuonna 2001 hän tapasi käsikirjoittaja/tuottaja Gregory Crosbyn, joka vakuututtuaan tapasi tuolloin 82-vuotiaan Dossin. Doss epäili hanketta, koska hän ei luottanut Hollywood-elokuvateollisuuteen. Jensen ja Crosby taivuttelivat lopulta hänet kuitenkin antamaan suostumuksensa elokuvalle.[2]
Elokuvahanke ajautui kuitenkin ongelmiin. Elokuvaoikeudet siirtyivät useampaan otteeseen tuotantoyhtiöltä toiselle. Lopulta oikeudet olivat tuottaja Bill Mechanicilla, joka halusi ohjaajaksi Mel Gibsonin. Gibson kieltäytyi ensimmäisestä tarjouksesta, mutta suostui toiseen marraskuussa 2014. Samalla Andrew Garfield suostui esittämään elokuvan pääosaa Desmond Dossina, joka menehtyi yhdeksän vuotta ennen elokuvan lopullista julkaisua.[2]
Mel Gibson halusi pitää CGI-grafiikan käytön mahdollisimman vähäisennä. Hacksaw Ridge kuvattiin Australiassa useilla eri kuvauspaikoilla lähellä Sydneyä 59:n päivän aikana 29. syyskuuta – 17. joulukuuta 2015. Dossin kotikaupunkia Yhdysvaltojen Lynchburgia Virginiassa kuvattiin kadulla Sydneyssä. Kohtaus hautusmaalla kuvattiin Centennial Parkissa ja Dossin peruskoulutuskausi Fort Jacksonissa kuvattiin Newington Armoryssa. Taistelukohtauksia kuvattiin 20th Century Studiosin Sydneyn toimiston takapihalla sekä maatilalla Bringellyssä Sydneyn länsipuolella. Jälkimmäiselle rakennettiin jäljennös Hacksaw Ridgestä Okinawalla. Sen laajat rakennustyöt herättivät kritiikkiä paikallisilta luonnonsuojelijoilta. Joitakin laajakulmakuvakohtauksia kuvattiin kallioilla lähellä Goulburnia.[2]
Vastaanotto
Elokuvan ensi-ilta oli 6. marraskuuta 2016 ja se tuotti ensimmäisen 18-viikon aikana maailmanlaajuisesti 175,3 miljoonaa dollaria. Elokuvan budjetti oli noin 40 miljoonaa dollaria.[2]
Hacksaw Ridge – aseeton sotilas sai kaksi Oscar-palkintoa vuoden 2017 gaalassa parhaasta leikkauksesta ja äänityksestä oltuaan ehdolla neljässä muussa kategoriassa muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja miespääosasta. Lisäksi se sai kolme Golden Globe -ehdokkuutta parhaasta draamaelokuvasta, ohjauksesta ja miespääosasta draamaelokuvassa.
Arvostelut
Elokuva sai erinomaisen vastaanoton kriitikoilta.[2] Arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 86 % kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan keskiarvolla 7,2/10. Keräys perustuu 183 arviointiin.[3] Metacriticissä elokuvalla on 71 pistettä 100:sta.[4]
Rolling Stone -lehden Peter Travers antoi elokuvalle neljä ja puoli tähteä ja kutsui elokuvaa parhaaksi sotaelokuvaksi sitten elokuvan Pelastakaa sotamies Ryan (1998). Travers kirjoitti: ”Se on väkivaltainen, riipaiseva, sydäntä särkevä ja unohtumaton. Ja kyllä, sen on ohjannut Mel Gibson, joka hänkin ansaitsee mitalin”.[5] Helsingin Sanomien Mikko-Pekka Heikkinen antoi elokuvalle neljä tähteä ja sanoi arvostelussaan, että elokuva on ”parasta mitä sodasta on viime aikoina valkokankailla nähty”.[6]
Palkinnot ja ehdokkuudet
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla