Elokuva oli ehdolla yhteentoista Oscar-palkintoon mutta jäi palkitsematta. American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2006 listalleen sadasta kaikkien aikojen innostavimmasta yhdysvaltalaiselokuvasta.[1]
Elokuva sijoittuu Etelä-Yhdysvaltoihin noin 1900–1935-luvulle. Elokuva kertoo köyhän ja nuoren tummaihoisen naisen, Celie Harrisin (lapsena Desreta Jackson, aikuisena Whoopi Goldberg), tarinan. Celie joutuu isänsä (Leonard Jackson) pahoinpitelemäksi ja raiskaamaksi hyvin nuorena: 14-vuotiaana Celien isä on siittänyt hänelle jo kaksi lasta. Isä vie Celien lapset pois heti syntymän jälkeen ja pakottaa Celien naimaan paikallisen leskimiehen, Albert Johnsonin (Danny Glover), jonka Celie tuntee vain ”herrana”. Albert kohtelee Celietä kuin orjaa pakottaen tämän siivoamaan hänen epäsiistin talonsa ja huolehtimaan hänen kurittomista lapsistaan. Celien isän lailla myöskään Albert ei säästele lyöntejään, minkä seurauksena Celie alistuu ja lakkaa puhumasta miltei täysin. Celien sisar Nettie (Akosua Busia) tulee asumaan Celien luokse, jolloin sisarille koittaa hetkellisesti onnelliset ajat heidän saadessa viettää aikaa yhdessä. Nettie alkaa opettaa Celietä lukemaan. Onni ei kuitenkaan kestä kauan, sillä Albert on iskenyt silmänsä kauniiseen Nettieen. Kun Nettie torjuu Albertin suorasukaiset lähentelyt, tämä heittää hänet ulos. Ennen kuin Nettie juoksee tiehensä, hän ehtii luvata kirjoittaa Celielle useasti.
Albertin entinen heila, jazzlaulaja Shug Avery (puhe Margaret Avery, laulu Tata Vega), jota Albert ei ole koskaan lakannut rakastamasta, saapuu asumaan Albertin ja Celien luokse. Tuloiltanaan sairas Shug julistaa houraillen Celien (jolla on yllään kasvonaamio) olevan ”ruma”. Shugista ja Celiestä tulee kuitenkin ennen pitkää läheiset ystävät, ja Shug ryhtyy parantamaan Celien itseluottamusta. Shugin ja Celien välille kehittyy myös seksuaalinen suhde (suhde tulee selkeämmin esiin romaanissa, sillä elokuvassa siitä vain vihjaillaan). Celie saa voimaa myös Sofiasta (Oprah Winfrey), joka menee naimisiin Albertin Harpo-pojan (Willard E. Pugh) kanssa. Myös Sofia on saanut osakseen perheväkivaltaa, mutta toisin kuin Celie, hän ei suostu enää sietämään sitä. Sofian uskaliaisuus koituu lopulta myös hänen kohtalokseen, kun hän vastaa kerran kaupungin pormestarin vaimolle (Dana Ivey) töykeästi ja lyö itse pormestaria (Phillip Strong) kasvoihin. Sen seurauksena Sofia joutuu vankilaan ja hänet pahoinpidellään.
Sillä välin Nettie on asunut Afrikassalähetyssaarnaajien luona ja kirjoittanut Celielle useita kirjeitä. Celie ja Nettie eivät kuitenkaan tiedä, että Albert on takavarikoinut Nettien kirjeet uhkailtuaan Celielle, ettei tämä saa enää ikinä kuulla sisarestaan. Kun Shug ja hänen uusi aviomiehensä Grady (Bennet Guillory) saapuvat vierailulle Albertin ja Celien luokse, Celie ja Shug löytävät kaikki Nettien vuosien varrella lähettämät kirjeet. Saatuaan tietää, että Nettie on yhä elossa ja pitänyt lupauksensa, Celie saa voimaa vastustaa Albertia. Hän on vähällä viiltää miehen kurkun auki ajaessaan tämän partaa, mutta Shug estää. Vankilasta vapautunut Sofia pääsee väliaikaisesti kotiin perheaterialle. Hän on kuitenkin ikääntynyt ennen aikojaan ja ruhjoutunut pysyvästi vankilassa saamiensa pahoinpitelyiden vuoksi. Vankila onkin lannistanut Sofian lähestulkoon katatoniseen tilaan. Päivällisen aikana Celie alkaa viimein puolustautua ja sättii Albertia ja tämän isää (Adolph Caesar). Shug ilmoittaa, että hän ja Grady ovat lähdössä ja että Celie ja Harpon tyttöystävä Squeak (Rae Dawn Chong) ovat tulossa heidän mukaansa. Albert yrittää alistaa Celien sanallisesti takaisin entiseen asemaan. Celie puolustautuu kuitenkin sanoen, että Albert erotti hänet Nettiestä vain, koska Nettie oli ainoa, joka rakasti häntä. Ennen kuin Celie jättää Albertin pysyvästi, hän ilmoittaa, että kaikki Albertin asiat menevät pieleen niin kauan, kunnes tämä toimii niin kuin pitää. Nähdessään Celien puolustavan itseään Sofia palaa takaisin normaaliksi ja alkaa nauraa hysteerisesti tyrmistyneelle ja kiusaantuneelle Albertille. Hän kehottaa Celietä kuitenkin olemaan seuraamatta hänen jälkiään.
Celie matkustaa Tennesseehen ja avaa ompelutarvikeliikkeen, jossa hän myy väljiä yhden koon housuja. Saatuaan tietää isänsä kuolemasta Celie kuulee, että isä oli tosiasiassa vain hänen isäpuolensa. Celie saa tietää, että hän on perinyt oikean isänsä talon ja kaupan. Sillä välin Albert saa kokea Celien sanojen seuraukset: hänen peltonsa ja kotinsa rapistuvat miltei olemattomiin samalla, kun hän itse vajoaa alkoholismiin ja lamaantuu ja viettää lähestulkoon kaiken aikansa Harpon salakapakassa. Albert alkaa viimein tuntea syyllisyyttä teoistaan käsittäessään, että hän on ollut suurimman osan elämästään kamala ihminen, varsinkin Celielle. Äkkiä Albert saa päähänsä tehdä Celielle äärimmäisen ystävällisen teon: hän ottaa kaikki säästönsä, menee maahanmuuttoviraston puheille ja järjestää Nettien takaisin Yhdysvaltoihin. Celien lapset Adam ja Olivia (Peto Kinsaka ja Lelo Masamba) ovat kasvaneet Afrikassa ja pääsevät Nettien mukaan. Albert seuraa kauempaa, kun Celie tapaa sisarensa ja lapsensa ensimmäisen kerran vuosiin. Shug hymyilee Albertille, sillä tämä on viimein toiminut niin kuin pitää. Nettie ja Celie ryhtyvät leikkimään lapsuutensa taputusleikkiä auringon laskiessa Georgian ylle.lähde?
Arvioita
Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen kutsui elokuvaa rakastettavan falskiksi ja maalaukselliseksi suurfilmatisoinniksi ja antoi sille kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[2]
