Gösta Wilhelm Widing (15. helmikuuta 1909 Helsinki – 9. tammikuuta 1965 Helsinki)[1] oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi Suomen Veturimiesten Liiton puheenjohtajana 1951–1965 sekä Valtionvirkailijain Yhteisjärjestön puheenjohtajana 1956–1965.[2]
Ura
Widing tuli Valtionrautateiden palvelukseen vuonna 1925. Hän lähti ammattiyhdistystoimintaan ja osallistui 1938 Suomen Veturimiesyhdistyksen ylimääräiseen edustajakokoukseen Helsingin osaston edustajana. Vuonna 1946 Widing valittiin osastonsa puheenjohtajaksi ja Veturimiesyhdistyksen keskustoimikunnan jäseneksi.[2] Sotavuosien jälkeen Widingistä tuli yksi liiton voimahahmoista liittosihteeri Hugo Aattelan ja kansanedustaja Onni Peltosen ohella.[3] Vuonna 1951 Widing valittiin Veturimiesten liitoksi nimensä muuttaneen järjestön puheenjohtajaksi.[2]
Yleislakon aikana Widing tuli tunnetuksi kovaotteisena ay-johtajana. Häntä luonnehdittiin särmikääksi ja värikkääksi hahmoksi, mutta toisaalta hän oli myös neuvottelukykyinen ja sovitteleva. Vuonna 1957 Widing valittiin SAK:n työvaliokuntaan ja järjestön virkamiesliittojen muodostaman Valtionvirkailijain Yhteisjärjestön puheenjohtajaksi. SDP:n sisäisten riitojen aikana Widing kuului skogilaisiin, mutta hän ei liittynyt puolueesta eronneeseen TPSL:oon. Widing pyrki estämään erimielisyyksien leviämisen liittoonsa, minkä vuoksi se erosi SAK:sta 1960 ja jäi kaikkien keskusjärjestöjen ulkopuolelle. Widing oli vuodesta 1957 lähtien Kansainvälisen kuljetustyöntekijöiden liiton (ITF) pääneuvoston jäsen ja Pohjoismaiden rautatieläisten unionin (NJU) puheenjohtaja.[2][3]
Widing joutui jättämään tehtävansä sairastuttuaan vuonna 1964. Hän kuoli 55-vuotiaana tammikuussa 1965.[2] Widing on haudattu Honkanummen hautausmaalle.[1]
Lähteet
- ↑ a b Gösta Widingin kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 13.1.1965, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.11.2023.
- ↑ a b c d e Herranen, Timo: Widing, Gösta (1909–1965) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.11.2023.
- ↑ a b Hakoköngäs, Eemeli: Yhteistyö, neuvottelu, oma tahto : Veturimiesten liiton historia, s. 35, 38, 44. Helsinki: Veturimiesten liitto, 2018. ISBN 978-952-94100-1-9 Teoksen verkkoversio (PDF).
