Aulénin ajatteluun vaikuttivat erityisesti Martti Luther ja Friedrich Schleiermacher. Schleiermacheria hän myös arvosteli, koska hän pyrki palaamaan klassiseen sovitusoppiin, josta katsoi muun muassa Schleiermacherin edustaman antroposentrisen kulttuuriprotestantismin poikkeavan. Hänen tunnetuin teoksensa on Den kristna försoningstanken (1930, englanniksi Christus Victor 1931). Teoksessa Aulén puolustaa sovitusopillista teoriaa, johon hän viittaa ”klassisena” näkemyksenä. Siinä sovitus tulkitaan jumalallisen kamppailun tulokseksi; Jeesus taistelee ihmiskunnan orjuuteen ja kärsimykseen alistaneita pahoja voimia vastaan ja voittaa ne. Aulén nimesi kaksi muuta sovitusteoriaa, jotka ovat skolastinen (muun muassa Anselm Canterburyläinen) ja subjektiivinen (muun muassa Pierre Abélard).
Aulén sai työstään kansainvälistä tunnustusta, ja useimmat hänen myöhemmistä teoksistaan käännettiin pian julkaisun jälkeen englanniksi.
Aulén oli myös säveltäjä, jonka panos virsikirjaan oli huomattava. Hän oli vuoden puheenjohtaja vuoden 1936 koraalikirjakomiteassa, joka valmisteli vuoden 1939 koraalikirjaa.[1] Kaksi hänen sävellystään on Ruotsin kirkon virsikirjassa. Virren 62 "Än finns det en värld" on kirjoittanut Olov Hartman 1980. Sama sävelmä on myös virrellä 258 ("O liv, som blev tänt", tekijä N. S. F. Grundvig, 1824). Virren 83 "Som klaraste vattuflöden" on kirjoittanut Karl-Gustav Hildebrand 1936.[2] Hän kirjoitti virren omiin häihinsä, jossa Aulèn oli vihkijänä.[3] Virret ovat suomeksi Ruotsin kirkon virsikirjassa. (Virsi 62 "On hengissä maa", virsi 258 Se kätkössä on, virsi 83 "Kuin puhdas ja päilyvä virta"). Virsi "On hengissä maa" on Suomen ev. lut. kirkon virsikirjassa virsi 166. Suomen kirkon ruotsinkielisessä virsikirjassa on kolme Aulènin säveltämää virttä: 168, "Fädernas kyrka," 170 "Än finns det en värld "ja 388 "O liv, som blev tänt".
_(cropped).jpg)
