Gubahan piiri (ven.Губа́хинский райо́н, Gubahinski raion) on kunnallinen itsehallintoalue Permin aluepiirissäVenäjällä. Vuonna 1941 perustetun piirin pinta-ala on 1 009 neliökilometriä.[1] Asukkaita on 39 300 henkeä (vuonna 2009).[2]
Gubahan piiri sijaitsee Permin aluepiirin keskiosassa. Pohjoisessa se rajoittuu Aleksandrovskin ja Kizelin piireihin, idässä ja kaakossa Gremjatšinskin piiriin, etelässä Tšusovoin ja lännessä Dobrjankan piireihin. Pinta-alasta yli 70 % on metsää. Hyötykaivannaisia ovat kivihiili, öljy ja kalkkikivi.[1]
Piiriin kuuluu Gubahan kaupunki sekä Ugleuralskin ja Širokovskin kaupunkimaiset taajamat. Edellinen muodostaa Severo-Ugleuralskojen kaupunkikunnan ja jälkimmäinen Širokovskojen maalaiskunnan. Hallinnollinen keskus on Gubaha. Asutuskeskuksia on yhteensä 9.[1]
Piirin kautta kulkee Tšusovoin ja Bereznikin välinen maantie, Tšusovoin ja Solikamskin sekä Ugleuralskin ja Ljovšinon väliset rautatiet.[1] Talous perustuu kemian, öljy- ja energia- sekä metalliteollisuuteen. Lisäksi on kevyttä ja elintarviketeollisuutta.[3] Kivihiilikaivokset suljettiin 1990-luvulla.[1]
Piirissä toimii ammattikoulu, lääketieteellinen ja kemian teknologian opisto, kaksi lasten musiikkikoulua, kirjastolaitos, kulttuuri- ja vapaa-ajankeskuksia sekä kotiseutumuseo. Paikallislehtenä ilmestyy Uralski šahtjor (”Uralin kaivostyöläinen”).[1]
Nähtävyyksiin kuuluu Ugleuralskin lähellä sijaitseva Permin aluepiirin syvin karstiluolaTjomnaja peštšera.[1]