Gravis admodum

Kirjeen allekirjoittanut paavi Aleksanteri III kuvattuna Spinello Aretinon 1400-luvulla tekemässä maalauksessa.

Gravis admodum on alkusanojensa ("ylen raskas") perusteella nimetty paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille 9. syyskuuta vuonna 1171 tai 1172. Kirje on vanhin säilynyt Suomea koskeva asiakirja ja samalla ensimmäinen paavillinen Suomen aluetta koskeva dokumentti.

Kirjeen teksti

9.9.1171 tai 1172 Frascati (Tusculanum)

Paavi Aleksanteri III Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille.

Ylen raskas ja haikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävän hartaasti kristillisen lain saarnaajia ja selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon sekä halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia. Koska he näin näyttävät pilkkaavan Jumalaa ja halveksivat kristillistä uskontoa, ja kun he näin ovat kaksinkertaisesti helvetin lapsia, kun heidän onnensa ja elämänsä havaitaan kokonaan olevan maallisissa ja heidän halveksivan taivaallisia, ei ole soveliasta, että heille tuottaa vastoinkäymisissä turvan kristityn nimi, jota he myötäkäymisissä näyttävät pilkkaavan ja kammoksuvan.

Niin muistutamme ja määräämme teille kaikille, että varoisitte tästä lähtien heidän petoksiaan ja juoniaan niin järkevästi ja harkitusti, etteivät he voi hädän tullen turvautua teidän apuunne ja puolustukseenne, elleivät he luovuta teidän haltuunne varustuksiaan, jos heillä joitakin on, tai muuten anna riittävää taetta ja varmuutta siitä, etteivät he tämän jälkeen voi millään tavalla peräytyä tai kiertää teidän harkitsevaisuuttanne, vaan heidän on pakko lujasti pitää ja säilyttää kristinuskon todistuskappaleet, niin ettei heitä enää nähtäisi niiden joukossa, joista on sanottu: hän on tunnustava sinua niin kauan kuin teet hänelle hyvää.

Annettu Frascatissa syyskuun 9. päivänä.[1]

Tulkintoja kirjeestä

Alkuperäisasiakirja ei ole säilynyt, asiakirjan teksti tunnetaan ainoastaan myöhäisempänä kopiona.[2] Kirjettä on usein kutsuttu paavin bullaksi, mutta se saattaa olla myös arvoltaan vaatimattomampi paavillinen kirje.

Gravis admodum on saattanut toimia pohjana tarinoille ensimmäisestä ristiretkestä, vaikka varmuutta ei ole edes siitä, että kirje on koskaan saapunut perille Uppsalan arkkipiispalle. Toisaalta se osoittaa, ettei Ruotsilla ollut Suomessa valtaa vielä kirjeen kirjoittamisajankohtana 1170-luvulla.[3]

Kirjeessä paavi Aleksanteri III valittaa kertoen suomalaisten pyytävän vihollisen sotajoukon uhatessa saarnaajia (ja saattojoukkoja) apuun vakuutellen sitoutumista kristinuskoon, mutta heti apujoukkojen lähdettyä saarnaajia vainotaan ja usko kielletään. Suomalaiset kuvataan kirjeessä epäluotettaviksi.[4] Paavi muistuttaa siitä, että suojelun vastineeksi suomalaisilta täytyy saada takeet kansan pitäytymisestä kristinuskossa.[5] Sveanmaalaisten tuli paavin mukaan kieltäytyä suomalaisten auttamisesta, jos nämä eivät antaneet sitovia lupauksia. Ruotsalaisten tuli myös valloittaa suomalaisten linnat, jos näillä oli sellaisia.[3]

Professori Jukka Korpela katsoi kirjeen olevan osa nousevan kuningasvallan pyrkimystä vakiinnuttaa asemansa "Itämaassa".[6] Professori Mauno Jokipii taas korosti asiakirjan retorisuutta, minkä vuoksi sitä ei tule pitää historiallisena kuvauksena tuolloisesta Suomesta.[7]

Alkuperäinen teksti latinaksi

Grauis admodum & difficilis est ad Apostolicam sedem querela perlata, quod Phinni semper imminente sibi exercitu inimicorum, fidem seruare Christianam promittunt, & prædicatores & eruditores Christianæ legis desideranter requirunt, & recedente exercitu fidem abnegant, prædicatores contemnunt, & grauiter persequuntur. Vnde quoniam in hoc Deo illudere, & Christianam religionem deridere videntur, & illis se duplo filios gehennæ constituentibus, salus & vita eorum tota in terrenis, neglectis cælestibus, conspicitur consistene: nec est dignum, vt eis in aduersitate Christianum nomen defensionem conferat, quod in prosperitate despicere & horrere probantur: universitatem vestram monemus, atque mandamus, quatinus a fallacijs & fraudibus eorum ita prudenter & discrete de cætero caueatis, quod si ingruerit necessitas, ad auxilium & defensionem vestram non possint recurrere, nisi munitiones, si quas habent, vobis tenendas assignent, aut alias, adeo sufficientem cautionem exhibeant & securitatem, quod a modo nullatenus pedes retrahere, aut vestram prudentiam valeant circumuenire: sed Christianæ fidei documenta cogantur tenere firmiter & seruare: ne amplius de eorum numero videantur, de quibus dictum est, Confitebitur tibi, cum benefeceris ei. Datum Tuscul. V. Idus Septembris.[8]

Lähteet

  1. Toimittanut Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 24. Historian aitta, 1989.
  2. Finlands Medeltidsurkunder I, Määritä ajankohta!
  3. a b Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 92. Svenska litteratursällskap i Finland. Helsinki., 2010.
  4. Viljamaa, Toivo: Suomi maailman kartalle - 1700-luvun käsityksiä Suomesta ja suomalaisista (pdf) (esitelmä/luento) 24.2.2005. Paideia – Turun klassillinen yhdistys ry. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 27.1.2014.
  5. Vesanto, Minna: ...ja niin vihittiin Turun tuomiokirkko (pdf) Kirkko ja me. 10/1999. Turun arkkihiippakunta. Arkistoitu 16.12.2014. Viitattu 27.1.2014.
  6. Korpela, Jukka: Gravis admodum. Korstågsbulla eller episod i den västeuropeiska diskussionen om suverenitäten i världen. Historisk Tidsskrift för Finland, Määritä ajankohta!
  7. Jokipii, Mauno: Ensimmäinen ristiretki Suomeen – myyttiä vai todellisuutta. Historiallinen Aikakauskirja, 3/2002, s. 236. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 27.1.2014.
  8. Paavi Aleksanteri III:n kirje piispa Stefanille ja jaarli Guttormille, 1165-1181 histdoc.net. Viitattu 24.7.2021.

Read other articles:

Karate padaPekan Olahraga Nasional XIX Kata Putra Putri   Perorangan     Perorangan     Beregu Beregu Kumite Putra Putri   Beregu     Beregu     55 kg 50 kg 60 kg 55 kg 67 kg 61 kg 75 kg 68 kg 84 kg +68 kg +84 kg Karate nomor Kumite lebih dari 84 kg putra pada Pekan Olahraga Nasional XIX dipertandingkan pada 18 September 2016[1] di Sasana Budaya Ganesha, Institut Teknologi Bandung, Kota Bandung, Jawa Barat. Pertandingan karate me...

 

Head of state of Nicaragua President of theRepublic of NicaraguaPresidente de la República de NicaraguaCoat of arms of NicaraguaIncumbentDaniel Ortegasince 10 January 2007StatusHead of state Head of governmentResidenceCasa NaranjaSeatManaguaTerm lengthFive yearsrenewable indefinitelyConstituting instrumentConstitution of NicaraguaPrecursorSupreme Director of NicaraguaFormation30 April 1854First holderFruto ChamorroDeputyVice President of NicaraguaSalary116,768 Nicaraguan córdobas/US$3,...

 

Narayana GuruSree Narayana GuruLahir(1856-08-20)20 Agustus 1856Chempazhanthy, Kerajaan Travancore(kini Thiruvananthapuram, Kerala, India)Wafat20 September 1928(1928-09-20) (umur 72)Varkala, Kerajaan Travancore, India Britania(kini Thiruvananthapuram, Kerala, India)KerabatMadan Asan (ayah)Kuttiyamma (ibu)FalsafahSatu Kasta, Satu Agama, Satu Tuhan untuk SemuaTerkenal karenaReformasi sosial di Kerala Narayana Guru, IPA: [n̪ɐːɾɐːjɐɳɐ guɾu], (20 Agustus 1856 – 2...

سكيرديل     الإحداثيات 40°59′32″N 73°47′13″W / 40.992222222222°N 73.786944444444°W / 40.992222222222; -73.786944444444  [1] تاريخ التأسيس 21 مارس 1701  تقسيم إداري  البلد الولايات المتحدة[2][3]  التقسيم الأعلى مقاطعة ويستتشستر  خصائص جغرافية  المساحة 6.67 ميل مربع  ارتف...

 

Comics character Big BoyAl Pacino as Big Boy Caprice in the 1990 film adaptationPublication informationPublisherTribune Media ServicesFirst appearanceOctober 11, 1931Created byChester GouldIn-story informationSupporting character ofDick TracyAbilitiesCriminal Mastermind Big Boy is a fictional gangster in the comic strip Dick Tracy, created by Chester Gould, and was the first featured in a long line of colorful Dick Tracy villains.[1] The character was featured in the 1990 film, paired...

 

Cet article est une ébauche concernant l’architecture ou l’urbanisme et la musique classique. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Kiosque Peynet à Valence (France). Un kiosque à musique est une construction pour le divertissement, typique au XIXe siècle et début XXe de l'aménagement des villes et des parcs, très ouverte, symétrique par rapport à l'axe central (forme panoptique) et d...

1975 studio album by Tangerine DreamRubyconStudio album by Tangerine DreamReleased21 March 1975RecordedJanuary 1975, The Manor, Shipton-on-CherwellGenre Electronic ambient kosmische Length34:53LabelVirginProducerTangerine DreamTangerine Dream chronology Phaedra(1974) Rubycon(1975) Ricochet(1975) Audio sampleRubycon: Part 1filehelp Rubycon is the sixth studio album by German electronic music group Tangerine Dream. It was released in 1975.[1] It is widely regarded as one of the...

 

Cet article est une ébauche concernant un astronaute américain. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Gregory Linteris Nationalité  Américain Sélection Groupe MSL-1 de la NASA, 1996 Naissance 4 octobre 1957 (66 ans)Englewood, New Jersey Durée cumulée des missions 19 j 15 h 58 min Mission(s) STS-83STS-94 Insigne(s) modifier  Gregory Thomas Linteris est un astronaute américain né ...

 

Syofar khas Yahudi Askenasi. Syofar digunakan pada penyelenggaraan Yamim Noraim. Yamim Noraim (Ibrani: ימים נוראים) atau Hari-Hari Dahsyat adalah hari-hari besar utama agama Yahudi. Dalam arti sempit, hari-hari besar tersebut adalah Hari Raya Ros Hasanah (Tahun Baru Yahudi) dan Hari Raya Yom Kipur (Hari Pendamaian), tetapi dalam arti luas juga mencakup jangka waktu sepuluh hari mulai dari Ros Hasanah sampai Yom Kipur, yang disebut Aseret Yemei Tesyuvah (Sepuluh Hari Tobat). Dala...

Canadian politician This biography of a living person needs additional citations for verification. Please help by adding reliable sources. Contentious material about living persons that is unsourced or poorly sourced must be removed immediately from the article and its talk page, especially if potentially libelous.Find sources: Raj Chouhan – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2012) (Learn how and when to remove this template message) ...

 

Largest city and county seat of Putnam County, Tennessee, United States Cookeville redirects here. For other uses, see Cookeville (disambiguation). City in Tennessee, United StatesCookeville, TennesseeCityDowntown Cookeville, viewed from Dogwood Park LogoNickname(s): Hub of the Upper Cumberland,[1] Tennessee's College Town[2]Location of Cookeville in Putnam County, Tennessee.Coordinates: 36°9′51″N 85°30′15″W / 36.16417°N 85.50417°W / 36...

 

52nd Long-duration mission to the International Space Station ISS Expedition 52Promotional PosterMission typeISS Expedition ExpeditionSpace stationInternational Space StationBegan2 June 2017 UTC[1]Ended2 September 2017 UTCArrived aboardSoyuz MS-03Soyuz MS-04Soyuz MS-05Departed aboardSoyuz MS-04Soyuz MS-05 CrewCrew size6MembersExpeditions 50/51/52:Peggy A. WhitsonExpeditions 51/52:Fyodor YurchikhinJack D. FischerExpeditions 52/53:Sergey RyazanskyRandolph J. BresnikPaolo Nespoli Expedit...

Music of Hungary Genres Folk hip hop indie metal opera pop rock Media and performance Music awards Hungarian Music Awards Fonogram Music festivals Balaton Sound Budapest Fringe Festival Miskolc Opera Festival Sziget Festival Music media Music television Rádió Rock 95.8 Nationalistic and patriotic songs National anthem Himnusz Other SzózatSzékely HimnuszNemzeti Dal vte Hungarian pop is the pop music scene of Hungary. It is often associated with Rezső Seress's song Gloomy Sunday which was...

 

Ираклеониты — ученики гностика Ираклеона (II век). Упоминаются как особая секта Епифанием и Августином; при крещении и миропомазании они соблюдали обряд помазания елеем и при этом произносили воззвания на арамейском языке, которые должны были освободить душу от власт�...

 

Explosive chemical compound Lyddite redirects here. For the rock type, see Lydite. Picric acid Names Preferred IUPAC name 2,4,6-Trinitrophenol[1] Systematic IUPAC name 2,4,6-Trinitrobenzenol Other names Picric acid[1]Carbazotic acidPhenol trinitratePicronitric acidTrinitrophenol2,4,6-Trinitro-1-phenol2-Hydroxy-1,3,5-trinitrobenzeneTNPMeliniteLyddite Identifiers CAS Number 88-89-1 Y 3D model (JSmol) Interactive image ChEBI CHEBI:46149 Y ChEMBL ChEMBL108541 Y Chem...

The following is a list of places named after Saint Francis of Assisi. Africa South Africa Cape St. Francis St. Francis Bay, a town in the Eastern Cape America Argentina San Francisco, Córdoba San Francisco del Chañar, Córdoba San Francisco Pass, Catamarca San Francisco Solano, Buenos Aires Province Bolivia Plaza San Francisco, La Paz Brazil Amparo de São Francisco Barra de São Francisco Belém de São Francisco Canindé de São Francisco Lagoa de São Francisco Muquém de São Francisc...

 

الانتخابات البرلمانية التركية 2023  →2018 14 مايو 2023 (2023-05-14)البرلمان التركي الثامن والعشرين 2028←  600المقاعد اللازمة للأغلبية 301 عدد الناخبين 64145504   إجمالي الأصوات 55356081   عدد الأصوات المقبولة 53962770   نسبة المشاركة ٪86,98 (▲ 0,76 نقطة مئوية)   الحزب الأول الحزب ال...

 

Dormant British order of chivalry established 1878 This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Order of the Indian Empire – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (April 2008) (Learn how and when to remove this message) Most Eminent Order of the Indian Empire The insignia of a Knight Grand Commander...

Mountainous region in northeastern Greenland Not to be confused with Queen Louise Island. Queen Louise LandNuna Dronning LouiseDronning Louise LandQueen Louise Land ONC map section.Highest pointPeakGefiontindeElevation2,364 m (7,756 ft)DimensionsLength185 km (115 mi) N/SWidth73 km (45 mi) E/WArea12,000 km2 (4,600 sq mi)GeographyQueen Louise LandLocation CountryGreenlandRange coordinates76°40′N 24°30′W / 76.667°N ...

 

American journalist (1838–1886) This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (March 2011) (Learn how and when to remove this message) Earl Shinn (November 8, 1838 – November 3, 1886) was an American art critic and art historian who often wrote under the pseudonym Edward Strahan. Early life and career Shinn was born in Philadelphia, Pennsylvania, the you...