Girl in Red (oik. Marie Ulven Ringheim; s. 16. helmikuuta 1999 Horten) on norjalainen laulaja-lauluntekijä ja kitaristi. Hän teki aluksi musiikkia Spotifyhyn ja Soundcloudiin ja löi läpi laululla "I Wanna Be Your Girlfriend", jonka The New York Times mainitsi yhtenä vuoden 2018 parhaista kappaleista.[1] Muita hänen hittejään kyseisenä vuonna olivat "Summer Depression" ja "Girls". Hän oli yhteydessä monien levy-yhtiöiden kanssa, mutta päätti perustaa oman World in Red -nimisen tuotantoyhtiön, jolla on jakelusopimus AWAL Recordingsin kanssa. Girl in Redin ensimmäinen albumi If I Could Make It Go Quiet nousi Norjassa VG-listalla toiseksi, Britanniassa Albums Chartilla seitsemänneksi ja Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalla sijalle 67. Hän oli myös parhaimmillaan Spotifyn 372. striimatuin artisti maailmassa. Vuonna 2021 hän rikkoi Lene Marlinin ennätyksen vuodelta 1999 ja sai seitsemän ehdokkuutta norjalaisessa Spellemannprisen-musiikkigaalassa. Hän voitti niistä kolme. Samana vuonna hän solmi levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa.[2]
Girl in Red on kertonut olevansa lesbo, ja hän on queer-yhteisössä suosittu. Muun muassa TikTok-palvelussa kysymyksestä "Kuunteletko Girl in Rediä?" on tullut kiertoilmaus tiedusteltaessa onko joku homo.[2][1]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Muut | |
---|