Giardino on vuonna 2011 ilmestynyt Circlen albumi, jolla on mukana myös Verde eli elektronisen musiikin artisti Mika Rintala. Se julkaistiin vain C-kasettina rajoitettuna 200 kappaleen eränä. Kasetti sisältää kaksi pitkää kokeellista kappaletta, jotka äänitettiin Tampereella vuonna 2007. Niillä kuullaan muun muassa syntetisaattoria ja kosketinsoittimia sekä lyömäsoittimia ja Mika Rätön "ääntelyksi" kuvailtua laulua.[1][2] Kansitekstien mukaan kyseessä on dokumentaatio Verden sekä Circlen jäsenten Jussi Lehtisalon ja Mika Rätön iltapäiväisestä kohtaamisesta.
Kasetin julkaisi Jussi Lehtisalon ja elokuvaohjaaja Mika Taanilan omistama Ruton Music, joka on erikoistunut kasettijulkaisuihin.