Giambattista Vico

Giambattista Vico.

Giambattista Vico tai Giovanni Battista Vico (23. kesäkuuta 1668 Napoli – 23. tammikuuta 1744 Napoli) oli italialainen valistusfilosofi, historioitsija, juristi ja reettori. Hän syntyi Napolissa kirjakauppiaan ja kärryjentekijän tyttären poikana. Hänet tunnetaan parhaiten verum factum -periaatteestaan, jonka mukaan totuus todennetaan luomis- ja keksimistyöllä, eikä havainnoilla, niin kuin Descartes oli katsonut. [1]

Vicon pääteos on Scienza Nuova (1725). Jo ennen sen kirjoittamista Vico arvosteli kartesiolaista matemaattis-fysikaalista ajattelumallia. Sen ylikorostaminen johtaa Vicon mukaan ihmistieteiden laiminlyömiseen. Toiseksi kartesiolaisuus perustuu väärälle käsitykselle tiedon varmuudesta. Matemaattisten totuuksien varmuus perustuu Vicon mielestä siihen, että ihmiskunta on itse konstruoinut matematiikan. Ihminen ei kuitenkaan ole konstruoinut luontoa, joten fysiikan teoreettiset väitteet eivät ole samalla tavalla varmoja. Varma tieto saavutetaan fysiikassa vain kokeellisesti. Vico vei ajatuksen vielä pitemmälle: luonto jää ihmiselle pohjimmiltaan vieraaksi. Ihminen voi selittää sitä, mutta ei ymmärtää. [1]

Vico esitti kulttuurihistoriallisen selityksen ihmismielen ajatusrakennelmien muutoksesta. Vicon mukaan todellisuuskäsitysten luonne on historian kuluessa muuttunut monta kertaa. Varsinaisia vaiheita on kolme. Niihin kuuluvat (1) jumalien aika, jolloin ihmiset uskoivat elävänsä taivaallisten voimien alaisina. Elämää ohjasivat tuolloin määräykset ja ennustukset. Seuraavaksi tuli (2) sankareiden aika. Harvainvaltaisia yhteiskuntia ohjasivat avainhenkilöt, jotka käyttivät valtaansa tavalliseen kansaan. Kolmas vaihe (3) on ihmisten ja järjen aika. Vicon aikakauden valtiomuodot syntyivät lopulta tasa-arvon periaatteelle rakentuvassa yhteiskunnassa.[2]

Näin Vico päätyi omaan käsitykseensä oikeudenmukaisuudesta. Ensin tuli mystisen teologian vaihe, toisena vaihe jossa taitavat puhujat ohjasivat valtiota. Kolmannessa vaiheessa eli vapaiden yhteiskuntien vaiheessa ihmiset noudattavat vain yleisiin totuuksiin perustuvia lakeja. Vicon mukaan myös kielellisellä ilmaisulla on historiansa. Varhaisimmassa kehitysvaiheessa käytettiin ainoastaan merkkejä, jotka suoraan liittyivät niitä edustaviin käsitteisiin. Toisessa vaiheessa sankarien kieli oli kirjavaa ja kuvainnollista ja vertauksia käyttävää. Kolmannessa vaiheessa ihmisillä on yhteinen kieli, jonka avulla yhteisöt kykenevät laatimaan päteviä lakeja koko yhteiskunnalle, tasa-arvoisesti koko kansalle. Tästä syystä uskontojen kieli oli aikaisemmin ollut vain papiston keino hallita ihmisiä arvoitusten avulla. Vicon ”uuden tieteen” tarkoituksena oli purkaa menneiden aikakausien kertomuksia ja tulkita ne vain myyttisiksi ja uskonnollisiksi ilmauksiksi tavallisen elämän tapahtumista.[2]

Vicon ajattelun lähteitä ei täysin tiedetä. Samaan suuntaan oli argumentoinut Thomas Hobbes, kun hän totesi että “geometria on todistavaa, sillä ne viivat ja kuviot, joita todistuksemme koskevat, ovat tekemiämme ja piirtämiämme.” Sen sijaan luonnon selittämisessä pääsemme Hobbesin mukaan vain mahdollisten syiden löytämiseen. [1]

Teoksia

  • De Studiorum Ratione (1708)
  • De Italorum Sapientia (1710)
  • Scienza Nuova (1725)

Lähteet

  1. ↑ a b c Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7824, art. Vico, Giambattista. (Lähteessä on kuolinpäivä 21.1.1744) Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9
  2. ↑ a b Eskola, Timo: Ateismin sietämätön keveys: Jumalankieltämisen heikoista perusteista. Helsinki: Uusi Tie, 2009. ISBN 978-951-619-522-6

Aiheesta muualla