Gerald R. Ford -luokka (aiemmin CVS-21 (21st Century Aircraft Carrier)) on Yhdysvaltain laivaston lentotukialusten muodostama alusluokka, jonka ensimmäinen alus, USS Gerald R. Ford, otettiin käyttöön 22. heinäkuuta 2017 Norfolkissa Virginiassa.
Suunnittelu
Luokan alukset on suunniteltu toimimaan huomattavasti pienemmällä miehistömäärällä (noin 2 600 merimiestä) kuin edeltäneen Nimitz-luokan alukset (noin 3 200). Myös lennostohenkilöstön määrä on pienempi. Tämän ja muiden parannusten odotetaan säästävän käyttöajan kokonaiskustannuksia miljardeilla dollareilla.[1]
Luokan aluksissa on käytetty häiveteknologiaa. Voimanlähteenä on kaksi uutta A1B-ydinreaktoria. Hävittäjäkoneet singotaan ilmaan uudella sähkömagneettisella katapultilla, joka mahdollistaa lentokoneiden lentoonlähtötiheyden kasvattamisen 25 prosentilla höyrykatapulttiin verrattuna. Gerald R. Fordin hinta oli noin 11 miljardia dollaria.[2]
Alukset
Yhdysvaltain laki vaatii ylläpitämään 11 lentotukialusta (12 ennen vuotta 2007). Aiemmat 10 Nimitz-luokan alusta tulivat palvelukseen 1975–2009 ja niiden suunniteltu käyttöikä on 50 vuotta.[3]
CVN-81 saa nimensä toisen maailmansodan sankarin mukaan. Doris Miller palveli messipoikana USS West Virginialla Japanin hyökätessä Pearl Harboriin. Hyökkäyksen aikana hän otti käyttöönsä aluksen yhden ilmatorjuntatykeistä, johon hänellä ei ollut koulutusta. Miller oli ensimmäinen musta, joka palkittiin Navy Cross -ansiomerkillä.[4]
Runkonumero
|
Alus
|
Kölinlasku
|
Vesillelasku
|
Luovutettu
|
Huom
|
CVN-78
|
USS Gerald R. Ford
|
13. lokakuuta 2009
|
11. syyskuuta 2013
|
22. heinäkuuta 2017
|
[5][6]
|
CVN-79
|
USS John F. Kennedy
|
22. elokuuta 2015
|
29. lokakuuta 2019
|
2024 (suunniteltu)
|
[7][8][9]
|
CVN-80
|
USS Enterprise
|
5. toukokuuta 2022
|
2025 (suunniteltu)
|
2027 (suunniteltu)
|
[7][10]
|
CVN-81
|
USS Doris Miller
|
2026 (suunniteltu)
|
2028 (suunniteltu)
|
2030 (suunniteltu)
|
[7][4]
|
CVN-82
|
Nimeämätön
|
2027 (suunniteltu)
|
2032 (suunniteltu)
|
2034 (suunniteltu)
|
[7]
|
Lähteet