Gambina on Alkon vuonna 1932 alun perin Viinake-nimellä myyntiin tuoma terävänmakuinen maustettu viinipohjainen alkoholijuomasekoitus eli cocktail, joka on sekoitettu punaisesta vermutista ja ginistä[1] sekä maustettu muun muassa appelsiininkuorellalähde?. Väriltään Gambina on punaruskea.[2] Takaetiketin mukaan Gambina sisältää säilöntäaineena rikkidioksidia, jota muovipulloihin pakattavat viinit vaativat enemmän kuin lasipulloihin pakattavat, koska muovi läpäisee happea.[3]
Kuvaus
Alko luonnehtii juomaa väkevöidyksi jälkiruokaviiniksi.[2] Sitä suositellaan aperitiiviksi tai pitkien juomien osaksi esimerkiksi tonicin tai appelsiinimehun kera.[4] Juomalla on aikojen kuluessa ollut lempinimiä, kuten kampiviina,[1] gee ja iso gee.
Juoman viinipohjana on aiemmin ollut omenaviini.[1] Euroopan unioni muutti heinäkuussa 2020 juomaryhmän lainsäädännön tulkintaa. Uuden tulkinnan mukaan Gambina olisi muuttunut väkeväksi alkoholijuomaksi, jolloin juoman verotus olisi noussut merkittäväksi, jolloin valmistajan Altian mukaan yhtenä vaihtoehtona oli hinnan nosto. Altia kuitenkin muutti juoman reseptiä niin, että se perustuu valkoviiniin.[1] Gambina (21 t-%) myydään Alkossa 0,75 litran muovipulloissa.[2]
Martti Häikiö kirjoittaa teoksessa Alkon historiaa (2007), että Gambina on leimautunut hinta-väkevyys-suhteensa vuoksi Sorbuksen, Vineton ja Aperitan kanssa alkoholistien juomaksi.[5] 1970-luvun lehtiartikkelin mukaan Gambina oli silloin hinta-väkevyys-suhteessa sijalla 22.[6]
Gambina kulttuuri-ilmiönä
Musiikki
Gambina on mainittu monissa suomalaisissa kappaleissa:
Yhdistykset
Useissa Suomen korkeakouluissa toimii Gambinasta innoituksensa saaneita opiskelijayhdistyksiä. Muun muassa Tampereen yliopistossa toimii Tampereen Akateemisesti Sivistyneet Gambinan Ystävät ry.[8][9] Oulussa on opiskelijajärjestö Oulun Gambinan ystävät ry.[1]
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla