F# A# ∞ (lausutaan englanniksi "F-sharp, A-sharp, Infinity") on vuonna 1997 ja uudelleen vuonna 1998 julkaistu kanadalaisenpost-rock-yhtyeenGodspeed You! Black Emperorin ensimmäinen studioalbumi. Levyn nimi juontuu siitä, että vinyylipainoksen ensimmäinen kappale alkaa F#-soinnulla ja vastaavasti jälkimmäinen kappale A#-soinnulla; lisäksi vinyylilevyn B-puolen lopussa on äärettömästi pyörivä ura, ellei vinyylisoittimen neulaa siirretä levyn urasta pois.
Vuonna 1997 julkaistiin albumista LP-vinyylilevypainos, joka sisältää kaksi pitkää kappalekokonaisuutta. Kumpikin kappalekokonaisuuksista täyttää vinyylilevyn puoliskon. Vuonna 1998 albumi julkaistiin uudelleen CD-levyllä ja aiemman kahden kappaleen sijaan CD-painoksella onkin kolme kappaletta ja noin 25 minuuttia pidempi kesto vinyylipainokseen verrattuna. CD-painoksessa on järjestetty vinyylipainoksen kappaleiden osioita uudelleen sekä lisätty uutta materiaalia. CD-levyn kappalejärjestystä ei ole julkaistu sittemmin vinyylillä eikä vastaavasti vinyylipainoksen omaa kappalejärjestystä CD-levyllä. Toisin sanoen versioiden kappalelistaukset ovat uniikit ja albumi on erilainen formaatista riippuen. Poikkeuksen muodostaa ainoastaan suoratoistopalveluissa ja digitaalisena latauksena julkaistu versio joka on sama kuin CD-levyllä.
"...Nothing's Alrite in Our Life..." / "The Dead Flag Blues (Reprise)"
"The Sad Mafioso..."
"Kicking Horse on Brokenhill"
"String Loop Manufactured During Downpour..."
17:36(b)
2:03
5:33
5:37
4:26(b)
38:22(b)
CD-levyn ja digitaalisen julkaisun kappalelista
Nro
Nimi
Kesto
1.
"The Dead Flag Blues"
"The Dead Flag Blues (Intro)"
"Slow Moving Trains" / "The Cowboy..."
"The Dead Flag Blues (Outro)"
16:27
6:37
7:50
2:00
2.
"East Hastings"
"Nothing's Alrite in Our Life..." / "The Dead Flag Blues (Reprise)"
"The Sad Mafioso..."
"Drugs in Tokyo" / "Black Helicopter"
18:00
1:35
10:44
5:41
3.
"Providence"
"Divorce & Fever..."
"Dead Metheny..."
"Kicking Horse on Brokenhill"
"String Loop Manufactured During Downpour..."
Hiljaisuus
"J.L.H. Outro"
29:02
2:45
8:07
5:53
4:37
3:30
4:08
63.29
Huomautukset
(a) Ensimmäinen kappale "Nervous, Sad, Poor..." täyttää vinyylilevyn A-puolen kokonaan ja toinen kappale "Bleak, Uncertain, Beautiful..." täyttää B-puolen kokonaan.
(b) Vinyylipainoksen yhteiskesto on 38 minuuttia ja 22 sekuntia mutta vinyylilevyn B-puolen kokonaan täyttävä kappale "Bleak, Uncertain, Beautiful..." sisältää kappaleen lopussa prässätyn uran vinyylilevyssä, joka sallii levyn soida loputtomiin koska neula kiertää samaa uraa. Tämän vuoksi teknisesti katsoen viimeisen raidan pituus on ääretön. Tähän äärettömään kestoon onkin viitattu levyn nimessä (∞, "Infinity"). CD-painoksessa tätä äärettömyyttä ei ole koska sellaista ei ole teknisesti mahdollista toteuttaa CD-levyn teknologialla.