Félix Sánchez (s. 30. elokuuta 1977 New York) on yhdysvaltalaissyntyinen, mutta Dominikaanista tasavaltaa edustava 400 metrin aitajuoksija, kaksinkertainen olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari.
Sánchez oli voittamaton 400 metrin aidoissa vuosina 2001–2004. Hänen 43 kilpailua kestänyt voittoputkensa sisälsi muun muassa kaksi MM-finaalia sekä olympiafinaalin. Vuonna 2002 hän voitti Kultaisessa liigassa lajinsa kaikki kilpailut ja pääsi näin osalliseksi kultapottiin. Voittoputkensa ajan Sánchez käytti ranteessaan Sydneyn olympiakisoista ostamaansa välkkyvää muistoesinettä muistuttamassa häntä olympiakisojen epäonnistumisesta. Voitettuaan olympiakultaa Ateenassa, Sánchez lahjoitti muistoesineen hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Ensimmäisessä kilpailussaan ilman rannekorua Sánchez loukkasi jalkansa ja joutui keskeyttämään, mikä tiesi myös voittoputken katkeamista.[1] [2]
Vuonna 2005 Sánchez kärsi vammoista eikä enää ollut entisaikojensa vireessä. Hän kuitenkin eteni Helsingin MM-kisoissa loppukilpailuun saakka, mutta joutui jättämään kilvan kesken juoksun. Osakan MM-kisoissa 2007 Sánchez juoksi hopealle. Berliinin MM-kisoissa 2009 hän oli kahdeksas ja Daegussa 2011 neljäs. Hän sai hopeaa Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuskilpailuissa 2009 ja 2011. Pan-Amerikan kisoissa 2011 hän sai pronssia. Vuonna 2012 Sánchez juoksi yllätysvoittoon Lontoon olympialaisissa saavuttaen toisen olympiakultansa. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän oli viides.
Henkilökohtaiset ennätykset
Ulkoradat
Sisäradat
- 400 metrin juoksu: 46,68 (2001)
- 400 metrin aitajuoksu: 48,78 (2012)
Lähteet
- Félix Sánchez Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- Félix Sánchez Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
Viitteet