AllMusicin James Christopher Monger pitää From the Very Depthsiä keskinkertaisena albumina, joka kuulostaa ”enemmän tai vähemmän samalta” kuin Venomin muutkin 1990- ja 2000-lukujen albumit.[2] Myös Classic Rockin David Stubbs panee merkille, ettei Venom yritä uudistua, mutta hänen mukaansa kyseessä on yksinomaan hyvä asia. Stubbs kuvailee From the Very Depthsiä tarpeettomista yksityiskohdista riisutuksi, vauhtia huokuvaksi kallonporauskokemukseksi.[6]Record CollectorinJoel McIver sen sijaan katsoo yhtyeen kehittyneen ensimmäisistä levytyksistään: ilkeän huumorintajun ja nopeatempoisten thrash-rytmien ohella mukana on ”epätoivoisen saastaisia ja raskaita drone-riffejä”.[11]Blabbermouthin Ray Van Horn huomauttaa, että Venomia voi ”tässä vaiheessa” tarkastella ainoastaan Venomin kontekstissa, joten yhtyettä on turha kutsua black metaliksi. Power metalia ja stoner rockia sekoittava ”Smoke” saattaa Van Hornin mukaan olla Venomin uran oudoin kappale.[4]MetalSucks-sivuston Sammy O’Hagarin mukaan ”metallimusiikin pääasiallinen tarkoitus on vedota alkukantaisiin vaistoihin”, mihin Venomin punkia ja metallia sekoittava ”luolamiesestetiikka” soveltuu poikkeuksellisen hyvin.[10]
Rolling Stonen Kim Kelly kuvailee From the Very Depthsiä ”kädenlämpöiseksi paluuksi helvettiin”, jota vaivaavat ylipituus ja epätasainen kappalemateriaali. Nopeatempoiset, perinnetietoiset, huumorin sävyttämät kappaleet miellyttävät Kellyä enemmän kuin nu metal -vaikutteiset ”Smoke” ja ”Mephistopheles”.[12]Metal Injection -sivuston Shayne Mathis piti From the Very Depthshiä Venomin ”kuohittuna” versiona, jonka kappaleet sopisivat paremmin White Zombien singlejen B-puoliksi, eivätkä niiksikään erityisen hyvin.[14]Sputnikmusic-sivustolla julkaistun arvion mukaan Venom on ”jumiutunut anakronismin ja nykyajan väliseen limboon” ja soittaa itseään toistavaa keskinkertaista materiaalia. ”From the Very Depths” ja ”Death of Rock N Roll” tarjoavat onnistunutta retrohenkistä metallia, mutta silloin ”kun Venom yrittää kulostaa modernilta, tapahtuu ’Mephistophelesin’ kaltaisia onnettomuuksia.”[13]
Infernon arviossa Toni Keränen ylisti From the Very Depthsiä yhtyeen siihenastisen uran parhaaksi levyksi. ”Venomin tuotanto on yksittäisistä helmistä huolimatta ollut aina epätasaista, eikä bändi tehnyt edes klassisen Cronos–Abaddon–Mantas-kokoonpanonsa aikana yhtään kokonaisuudessaan hyvää levyä. [– –] Tietty punkhenkinen suurpiirteisyys ja rupuiset soundit ovat aina olleet osa Venomia ja yhtyeen viehättävyyttä. From the Very Depthsillä räkäinen ote on saatu säilytettyä, mutta se on pystytty valjastamaan järeiden soundien ja tarpeeksi tiukan soiton palvelukseen.”[7]Imperiumin avion mukaan Venom on maineensa vanki, eikä yhtye ole fanien toiveista huolimatta kyennyt palaamaan alkuaikojensa ”laadun ytimeen”. From the Very Depthsiä kuvaillaan ”ihan mukavaksi junttimetalliksi”, hämmentäväksi yhdistelmäksi ”rehvakasta brittiheviä, eläkeläisvauhtia kulkevaa thrashia ja proto-blackia”.[3]Kaaoszinen Sami Elamaan mielestä vuoden 2006 Metal Black ja sen jälkeiset Venom-albumit ovat olleet ”köykäisiä kokemuksia”, eikä From the Very Depths tee poikkeusta. Mukana on jokunen toimiva raita, ”loput viisut ovat samaa paskaa kuin muutkin jämäkappaleet edellisillä albumeilla”.[8]