Jägerhorn oli vapaaehtoisena Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentissä 1767, kuninkaallisena paašina 1775. Savon kevyen jalkaväkirykmentin adjutantti hänestä tuli 6. kesäkuuta 1777, henkikaartin vänrikki 10. joulukuuta 1777, luutnantti ja adjutantti 17. huhtikuuta 1783, kapteeni 26. joulukuuta 1790 ja majuri 19. huhtikuuta 1795. Everstiksi hän nousi 16. marraskuuta 1799. Vuosina 1801–1808 hän oli värvätyn rykmentin komentaja. Rykmenttiä kutsuttiin hänen mukaansa ”Jägerhornin rykmentiksi”.
Jägerhorn osallistui Kustaa III:n sotaan 1788–1790. Keväällä 1803 hänet komennettiin huolehtimaan Venäjän vastaisen rajan vartioimisesta AhvenkoskestaKelttiin (Keltis), samaten helmikuussa 1808.
Suomen sodan alkaessa oli puolet Jägerhornin rykmentistä sijoitettuna Svartholmaan. Jägerhorn otti itse komennon rykmentin toisesta puoliskosta, joka sijoitettiin Viaporiin. Jägerhorn toimi Viaporiin alikomendanttina.
Pettyneenä kuninkaan haluttomuuteen tulla apuun, kun venäläiset piirittivät Viaporin, ja todennäköisesti myös vanhemman veljensä itsenäisyyssuunnitelmien vaikutuksesta Jägerhorn tuki aktiivisesti pikkuserkkuaan, Viaporin komendanttia, Carl Olof Cronstedtia päätöksessä antautua.
Jägerhorn joutui venäläisten sotavangiksi 1808. Hän antoi myöhemmin samana vuonna uskollisuudenvalansa tsaari Aleksanterille ja matkusti kesällä 1808 Pietariin, missä hän astui tsaarin palvelukseen. Vuonna 1810 Jägerhorn nimitettiin Kymenkartanon lääninmaaherraksi, mutta hän sai tehtävästä vapautuksen jo 1812.
Jägerhorn vietti viimeiset vuotensa Nykullan kartanossaPernajassa, missä hän kuoli naimattomana 23. joulukuuta 1817.
Lähteet
Hirn, Från Lantingshausen till Jägerhorn
Hirn, Turun Historiallinen Arkisto XIX, Fredrik Adolf Jägerhorn rykmentinpäällikkönä
