Fender syntyi San Benitossa, Teksasissa. Vuonna 1959 levytetty bluesballadi "Wasted Days and Wasted Nights" oli menestys, mutta lupaavasti alkaneen uran keskeytti toukokuussa 1960 tapahtunut pidätys marihuanan hallussapidosta Louisianassa. Lähes kolme vuotta vankeudessa vietettyään hän sai silloisen kuvernööri Jimmie Davisinarmahduksen.
1960-luvun lopulla Fender asui Teksasissa, jossa hän opintojensa ohella työskenteli mekaanikkona. Hän oli tuolloin vain sivutoiminen muusikko.
Ura
Fenderin vuonna 1974 levyttämä laulu "Before The Next Teardrop Falls" nousi listaykköseksi. Sitä seurasi joukko uusia hittejä, joista eräitä olivat "Secret Love", "You'll Lose a Good Thing", "Since I Met You Baby", "Vaya Con Dios", "Livin' It Down" ja "The Rains Came".
Myöhemmällä urallaan Fender kuului toiseen superyhtyeeseen, niin ikään Grammy-palkittuun Los Super Seveniin. Hänen viimeinen studiolevytyksensä on vuodelta 2001. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.
Viimeiset vaiheet
Ikääntyvän Fenderin terveys rapistui vähitellen. Hänelle suoritettiin vuonna 2002 munuaisen- ja vuonna 2004 maksansiirto. Hän teki viimeisen esiintymisensä 31. joulukuuta 2005. Fender toipui kahdesta elinsiirrosta, mutta pian hänellä havaittiin keuhkosyöpä, joka ei hoidoista huolimatta parantunut. Hän kuoli 69 vuoden ikäisenä lokakuussa 2006.