Fra Filippo Lippi: Madonna, Jeesus-lapsi ja kaksi enkeliä.
Lippi antoi vuonna 1421 luostarilupauksen Santa Maria del Carminen luostarissa Firenzessä. Siellä hän myös perehtyi Masaccion freskoihin. Vaikka Lippi oli munkki, hän oli luonteeltaan melko epäsovinnainen ja sai nunna Lucrezia Butin kanssa kaksi lasta. Myöhemmin paavi vapautti parin luostarilupauksesta, ja he saattoivat avioitua. Heidän lapsistaan Filippino Lippi seurasi myöhemmin isänsä jalanjälkiä ja kehittyi myös huomattavaksi taidemaalariksi.[2]
Lippi lienee joutunut kirkon piirissä vaikeuksiin rakkaussuhteensa vuoksi. Tällöin Firenzen hallitsija Cosimo de’ Medici ryhtyi Lippin mesenaatiksi, ja Lippi saattoi jatkaa taiteellista työskentelyään.lähde?
Vuonna 1434 Lippi oli Padovassa, jossa hän toteutti maalauksen Santon basilikaan. Teos on sittemmin hävinnyt. Hänen 1430-luvun työnsä ovat sävyltään tummia ja muistuttavat Venetsian myöhäisgotiikkaa. 1440-luvulla Lippi kuitenkin löysi tekniikan, jossa erilaisten valovaikutelmien ja eloisan viivakudelman avulla luodaan kolmiulotteinen kuva. Tästä alkoi Lippin tuotteliain kausi, johon kuuluvat maalaukset Pyhän Neitsyen kruunaus (1441–1447), Pyhän Neitsyen ilmestys Pyhälle Bernhardille sekä Praton tuomiokirkossa oleva Pyhän Stefanuksen ja Johannes Kastajan elämää kuvaava freskosarja (1452–1464).[2]
Lippin teokset lähtevät Masaccion perinteestä, mutta niille on tyypillistä Alppien pohjoispuolisen kuvataiteen arkirealismi ja kirkkaiden värien käyttö. Lippi sijoitti kristilliset hahmot oman aikansa ympäristöön ilman ulkoista loistoa.lähde?
Lippin uran viimeinen vaihe 1450-luvun lopulta alkaen sisältää puhtaan kauneuden ja valon herkkien vaihtelujen tavoittelua. Siitä ovat esimerkkejä Uffizin galleriassa oleva Pyhä Neitsyt ja vuonna 1467 aloitetut Spoleton tuomiokirkon freskot.[2]
