European Humanities University tai EHU (valkoven.Еўрапейскі Гуманітарны Універсітэт, liett.Europos humanitarinis universitetas) on valkovenäläis-liettualainen yliopisto, jonka tilat sijaitsevat Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.[6][1][7]
Yliopiston kampusalue sijaitsee runsas 5 kilometriä pohjoiskoilliseen Vilnan vanhasta keskustasta ja on yhteinen Mykolas Romeris yliopiston kanssa.[4] Opiskelijoita on runsas 1 600, joista noin 95 prosenttia on valkovenäläisiä. Pääosa opiskelijoista asuu yliopisto-opinnoistaan huolimatta Valko-Venäjällä, jolloin merkittävä osa opetuksesta toteutetaan etäopetuksen keinoin. Noin 700 opiskelijaa osallistuu opintoihin päätoimisesti Vilnassa.[3]
Vuosina 1992–2004 EHU oli Valko-Venäjällä Minskissä toimiva valtiosta riippumaton yliopisto. Vuonna 2004 sen toiminnot siirtyivät Liettuaan, kun presidentti Aljaksandr Lukašenka sulki sen. Se saa kuitenkin poliittista, hallinnollista ja taloudellista tukea Euroopan unionilta, Pohjoismaiden neuvostolta, Liettuan valtiolta sekä useilta eurooppalaisilta valtiolta. Sitä tukevat myös monet järjestöt ja säätiöt, kuten George Soros, joiden kaikkien avulla se on pystynyt jatkamaan toimintaansa Vilnassa. ja tarjoamaan valkovenäläisille opiskelijoille mahdollisuuden tutkintojen suorittamiseen syksystä 2006 alkaen. Vuodesta 2006 alkaen sillä on virallinen asema liettualaisena yliopistona.[1][8][9]