Europa Nostra (latinaa, Meidän Eurooppamme) on kulttuuriperintöä vaaliva eurooppalainen järjestö. Järjestö toimii yhteistyössä Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Unescon kanssa. Järjestöön kuuluu kulttuuriperintöä vaalivia yhdistyksiä. Sillä on noin 400 eurooppalaista jäsenjärjestöä ja yhteisöjäsentä. Myös yksityishenkilöt hyväksytään jäseneksi.
Suomeen perustettiin maaliskuussa 2011 Europa Nostran suomalainen paikallisyhdistys Europa Nostra Finland. Yhdistys jatkaa Europa Nostra in Finland (EN-F) -yhteistyöverkoston työtä. Europa Nostra Finlandin toimisto on Suomen Kotiseutuliitossa.
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Europa Nostra -järjestöön kuuluvien suomalaisten jäsenten yhdyssiteenä sekä toteuttaa Europa Nostran pyrkimyksiä Suomessa ylläpitämällä ja herättämällä tietoisuutta kulttuuriperinnöstä, edistämällä pääsyä tutustumaan siihen ja parantamalla kulttuuriperinnön käyttömahdollisuuksia.
Europa Nostra myöntää vuosittain palkintoja kulttuuriperintöä vaalivista hankkeista. Vuonna 2012 palkintoja myönnettiin eri sarjoissa kaikkiaan 28 hankkeelle. Palkinnon sai Suomesta joensuulaisen Tuupovaara-Seuranrestaurointi- ja koulutushanke. Seuran palkkaamat pitkäaikaistyöttömät restauroivat 32 kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta. Lisäksi suoritettiin 8 ammattitutkintoa. Erityismaininnan sai suomalaisten opiskelijoiden konservointihankeItaliassa, konservointikohde oli Alvar Aallon suunnittelema paviljonkiVenetsiassa. Turkulainen arkkitehti Benito Casagrande sai erityismaininnan elämäntyöstään, joka kohdistui muun muassa Turun historiallisen keskustan pelastamiseen.[1]
Pääpalkinto (Grand Prix) tuli Suomeen viimeksi vuonna 2009, jolloin sen sai Kesälahden kirkon vanhan tapulin ansiokas restaurointityö.