Etelävaltioiden lippu

Ensimmäinen lippu, (Stars and Bars), käytössä 1861-1863
Toinen lippu, (Stainless Banner), käytössä 1863–1865
Kolmas ja viimeinen lippu (Blood-Stained Banner), käytössä vuonna 1865

Etelävaltioiden lipuilla (engl. flags of the Confederate States of America) tarkoitetaan Yhdysvaltain sisällissodan aikana erkaantuneen Amerikan konfederaation käyttämiä lippuja. Etelävaltioiden virallisia lippuja oli kolme. Nykyään eniten julkisuudessa näkyvä Etelävaltioiden lippu oli sotalippu, joka ei koskaan ollut siviilihallituksen virallisessa käytössä.[1]

Viralliset liput

Ensimmäinen lippu, Stars and Bars, oli käytössä 1861–1863. Siinä on Itävallan lipun tapaan kolme vaakasuoraa raitaa, joista valkoinen on kahden punaisen välissä. Vasemmassa ylänurkassa on sininen neliö, jossa on ympyrän muodossa tähtiä. Ensimmäisessä versiossa tähtiä oli seitsemän, ja niitä lisättiin uusien osavaltioiden liittyessä konfederaatioon. Viimeisimmässä versiossa on kolmetoista tähteä, jotka edustavat konfederaation yhtätoista osavaltiota sekä Missouria ja Kentuckyä, jotka eivät koskaan erkaantuneet unionista.[1]

Toinen lippu, niin sanottu tahraton lippu (engl. Stainless Banner), oli valkoinen lippu, jonka vasemmassa yläkulmassa oli armeijan käytössä ollut sotalippu. Sen ajateltiin olevan liian lähellä antautumisen merkkinä käytettävää valkoista lippua, joten siihen lisättiin punainen pystysuora raita oikeaan reunaan.[2] Tätä kolmatta ja viimeistä lippua kutsutaan veren tahraamaksi lipuksi (engl. Blood-Stained Banner). Se ehti olla käytössä vain kaksi kuukautta ennen konfederaation antautumista ja sodan loppua.lähde?

Sotalippu

Etelävaltioiden sotalippu

Ensimmäisen lipun samankaltaisuus Yhdysvaltain lipun kanssa johti monesti sekaannuksiin, koska ne oli vaikea erottaa toisistaan taistelukentällä. Se aiheutti suuria ongelmia etenkin Bull Runin taistelussa, kun sotilaat ampuivat omiaan luullessaan niitä viholliseksi.[3] Lippu korvattiin taistelukentillä Etelän ristiksi (engl. Southern Cross) kutsutulla lipulla, Siinä on punaisella taustalla valkoisilla ääriviivoilla tummansininen vinoristi, jossa on kolmetoista valkoista konfederaation osavaltioita kuvaavaa tähteä.[4]

Sotalipun käyttö nykypäivänä

Katso myös: Lost Cause

Sotalipun nykykäyttö alkoi vuoden 1948 presidentinvaalien alla Yhdysvaltain demokraattisesta puolueesta eronneiden, afroamerikkalaisten oikeuksia vastustavien ja rotuerottelua kannattavien Dixiecrat-puolueen kannattajien toimesta.[4][5] Sen käyttö kasvoi vastauksena Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeeseen 1950- ja 1960-luvuilla.lähde?

Monet lipun käyttäjät sanovat käyttävänsä sitä juhlistaakseensa "Etelän ylpeyttä", kannattaakseen osavaltioiden oikeuksia ja vastustaakseen liberalismia, mutta se usein mielletään edustamaan äärioikeistolaisuutta, valkoista ylivaltaa, rasismia ja orjuutta, koska Etelävaltiot, joita lippu edustaa, erkaantui liittovaltiosta ja päätyi sisällissotaan orjuuden säilyttämisen vuoksi.[6] Lippua on käyttänyt muun muassa Ku Klux Klan, äärioikeistolaiset ja Donald Trumpin kannattajat Charlottesvillen Unite the Right -mielenosoituksessa sekä Yhdysvaltain kongressitalon valtauksessa.[7]

Etelävaltioiden lipun käyttö on hyvin kiistanalainen Yhdysvalloissa, ja se on poistettu rasistisen taustansa takia esimerkiksi Mississippin osavaltion lipusta[8], jossa se oli ollut vuodesta 1894.[6] Heinäkuussa 2015 tapahtuneen afroamerikkalaisiin kohdistuneen Charlestonin kirkkoampumisen jälkeen verkkokaupat eBay ja Amazon sekä tavarataloketju Walmart lopettivat lipun kopioiden myymisen.[9] Ampuja Dylann Roofista oli löydetty kuva, missä hän poseerasi etelävaltioiden lipun kanssa, mikä johti niiden myyntilukujen moninkertaistumiseen Amazonissa ennen niiden poistamista sen valikoimasta.[6]

Lipun käyttö Suomessa

Suomessa Etelävaltioiden lippu on liitetty osaksi Rockabilly-musiikin kulttuuria. Se rantautui Suomeen Englannista, kun Teddy & The Tigers kävi tutustumassa englantilaiseen rockabilly-kulttuuriin vuonna 1978. Monet suomalaiset eivät edes ajattele sitä Etelävaltioiden lippuna vaan puhtaasti rockabilly-lippuna, joka edustaa vain musiikkigenreä. Sen käyttö on kuitenkin vähentynyt nykypäivinä, kun tietoisuus sen alkuperän merkityksestä on levinnyt.[10]

Lähteet

  1. a b flag of the Confederate States of America | Facts, Origin, Battle Flag, & Images Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  2. What the Confederate flag’s design says about its legacy PBS NewsHour. 10.7.2015. Viitattu 29.7.2021. (englanti)
  3. How the Confederate battle flag became an enduring symbol of racism History. 12.1.2021. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  4. a b Confederate Battle Flag – Encyclopedia Virginia encyclopediavirginia.org. Viitattu 29.7.2021. (englanti)
  5. Strother, Logan; Ogorzalek, Thomas; Piston, Spencer: The Confederate flag largely disappeared after the Civil War. The fight against civil rights brought it back. The Washington Post. 12.6.2017. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  6. a b c Pride and prejudice? The Americans who fly the Confederate flag The Guardian. 6.8.2018. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  7. Brasher, Jordan: The Confederate battle flag, which rioters flew inside the US Capitol, has long been a symbol of white insurrection The Conversation. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  8. Pender, Geoff: Mississippians adopt new state flag after Confederate emblem flew for 126 years Mississippi Today. 4.11.2020. Viitattu 29.7.2021. (englanti)
  9. Fitzpatrick, Alexander: Amazon Is Pulling Down Confederate Flag Merchandise Time. 23.6.2015. Viitattu 18.3.2023. (englanniksi)
  10. Aaltonen, Mikko: Miten rasistisesta etelävaltioiden lipusta tuli Suomen rockabilly-fanien symboli? Helsingin Sanomat. 22.3.2021. Viitattu 30.7.2021.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Football tournamentList of UEFA Super Cup matchesThe UEFA Super Cup trophy used since 2006Founded1972; 52 years ago (1972)(official since 1973)RegionEurope (UEFA)Number of teams2Current champions Manchester City(1st title)Most successful club(s) Barcelona AC Milan Real Madrid(5 titles each) 2024 UEFA Super Cup The UEFA Super Cup is an annual association football match contested between the winners of the UEFA Champions League and the UEFA Europa League. Established in 1972,...

 

2008–09 Biathlon World CupDiscipline Men WomenOverall Ole Einar Bjørndalen Helena JonssonNations Cup Norway GermanyIndividual Michael Greis Magdalena NeunerSprint Ole Einar Bjørndalen Helena JonssonPursuit Ole Einar Bjørndalen Kati WilhelmMass start Dominik Landertinger Helena JonssonRelay Austria GermanyCompetition ←2007–082009–10→ 2008–09 Biathlon World Cup Men Overall Individual Sprint Pursuit Mass start Relay Nation Women Overall Individual Sprint Pursuit Mass start Relay N...

 

Dihidrofolat reduktase dari E. coli dengan dua substratnya dihidrofolat (kanan) and NADPH (kiri), terikat pada sisi aktif. Protien ditampilkan sebagai diagram pita, dengan heliks alfa berwarna merah, lembaran beta berwarna kuning dan lengkung berwarna biru. Dihasilkan dari 7DFR. Kinetika enzim adalah studi laju reaksi kimia terkatalisis enzim. Pada kinetika enzim, laju suatu reaksi diukur, serta pengaruh dari berbagai variasi kondisi terhadap reaksi tersebut diamati. Kajian kinetika suatu enz...

Royaume-Uniau Concours Eurovision 1988 Données clés Pays  Royaume-Uni Chanson Go Interprète Scott Fitzgerald Compositeur Julie Forsyth Langue Anglais Sélection nationale Radiodiffuseur BBC Type de sélection A Song for Europe 1988 Date 25 mars 1988 Lieu Studio 1, Londres, Royaume-Uni Concours Eurovision de la chanson 1988 Position en finale 2e (136 points) 1987 1989 modifier Le Royaume-Uni était représenté au Concours Eurovision de la chanson 1988 par le chanteur Scott Fitzgerald...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт�...

 

Suku-suku Kelt di Britania barat daya sebelum permulaan periode Romawi. Dumnonia adalah nama kerajaan Britonik di Britania barat daya pada akhir abad ke-4 hingga akhir abad ke-8. Kerajaan ini berpusat di wilayah yang belakangan disebut Devon, tetapi juga mencakup wilayah Cornwall modern dan sebagian wilayah Somerset. Batas timurnya berubah-ubah seiring berjalannya waktu akibat perluasan wilayah kerajaan Wessex ke barat. Walaupun kronologi perluasan wilayah Wessex ke seluruh Dumnonia masih bel...

Voce principale: A' Katīgoria (calcio). A' Katīgoria 1972-1973Α' Κατηγορίας 1972-1973 Competizione A' Katīgoria Sport Calcio Edizione 34ª Organizzatore CFA Luogo  Cipro Partecipanti 14 Formula Girone all'italiana Risultati Vincitore APOEL(11º titolo) Promozioni APOEL Retrocessioni ASIL Lysī Statistiche Miglior marcatore Lakis Theodorou (17 gol) Incontri disputati 182 Gol segnati 358 (1,97 per incontro) Cronologia della competizione 1971-1972 1973-1974 Manuale ...

 

A major contributor to this article appears to have a close connection with its subject. It may require cleanup to comply with Wikipedia's content policies, particularly neutral point of view. Please discuss further on the talk page. (December 2015) (Learn how and when to remove this message) The HomeSlice GroupIndustryMediaFounded1994HeadquartersSturgis, South Dakota United StatesKey peopleDean Kinney, Clint Brengle, Mark Bruch, Mike BruchProductsBroadcast Radio, Digital Media, Artist Manag...

 

Japanese artist and activist (born 1933) This article is about the Japanese multimedia artist and peace activist. For the Japanese judoka, see Yoko Ono (judoka). For the song, see Yoko Ono (song). The native form of this personal name is Ono Yoko. This article uses Western name order when mentioning individuals. Yoko Ono小野 洋子オノ・ヨーコOno in 2011Born (1933-02-18) February 18, 1933 (age 91)Tokyo, JapanOther namesYoko Ono LennonEducationGakushuin University (attend...

Voce principale: Sportliche Vereinigung Blau-Weiß 1890. Sportliche Vereinigung Blau-Weiß 1890Stagione 1989-1990Sport calcio Squadra Blau-Weiß Berlin Allenatore Bernd Schumm (1ª-19ª) Horst Ehrmantraut (20ª) Bernd Schumm (21ª-24ª) Horst Ehrmantraut (25ª-38ª) 2. Bundesliga9º posto Coppa di GermaniaSecondo turno Maggiori presenzeCampionato: Kutschera (37)Totale: Kutschera (40) Miglior marcatoreCampionato: Adler (11)Totale: Adler (14) StadioStadio Olimpico Maggior numero di spetta...

 

 本表是動態列表,或許永遠不會完結。歡迎您參考可靠來源來查漏補缺。 潛伏於中華民國國軍中的中共間諜列表收錄根據公開資料來源,曾潛伏於中華民國國軍、被中國共產黨聲稱或承認,或者遭中華民國政府調查審判,為中華人民共和國和中國人民解放軍進行間諜行為的人物。以下列表以現今可查知時間為準,正確的間諜活動或洩漏機密時間可能早於或晚於以下所歸�...

 

American legislative district Map of Massachusetts Senate's Norfolk and Suffolk district, based on the 2010 United States census. inlineConstituency of the Massachusetts State SenateCurrent   –[[, Massachusetts|]]Demographics72.0% White11.5% Black/African American5.2% Asian0.7% Other race1.8% Two or more races8.8% HispanicPopulation164,397[1] Norfolk and Suffolk is a district of the Massachusetts Senate. Democrat Mike Rush of West Roxbury has ...

South Africa's cities and main towns Contents:  Top 0–9 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z A Name Province Remarks/new name Aan de Doorns Western Cape Aberdeen Eastern Cape Aberfeldy Free State Abbotsdale Western Cape Acornhoek Mpumalanga Adelaide Eastern Cape Adendorp Eastern Cape Addo Eastern Cape Aggeneys Northern Cape L'Agulhas or Agulhas Western Cape also see Cape Agulhas Ahrens KwaZulu-Natal Akasia Gauteng northwest of Pretoria Albertinia Western Cape Garden...

 

Про засудження комуністичного та націонал-соціалістичного (нацистського) тоталітарних режимів в Україні та заборону пропаганди їхньої символіки Закон України Загальна інформаціяНомер: 317-VIIIНомер проєкту: 2558Ініціатор(и): Народний депутат УкраїниДатиПоданий на розгляд:...

 

Private university in Şehitkamil, Gaziantep, Turkey This article may rely excessively on sources too closely associated with the subject, potentially preventing the article from being verifiable and neutral. Please help improve it by replacing them with more appropriate citations to reliable, independent, third-party sources. (December 2017) (Learn how and when to remove this message) Sanko UniversityMottoServe to HumanityTypePrivateEstablished18 June 2013; 10 years ago (20...

دول العالم ملونة حسب نظام الحكم1      دول ذات نظام رئاسي2      دول ذات نظام شبه رئاسي2      دول ذات نظام برلماني2      دول ذات نظام الحزب الواحد      دول ذات نظام ملكي دستوري برلماني      ملكيات مطلقة   ...

 

يجب أن تُنقل صفحات هذا التصنيف إلى تصنيف:المجتمع السعودي (إن كان هذا التصنيف مضمناً في قالب بحيث يضاف في الصفحات بصورة آلية فلن ينقلها البوت)

 

18th 24 Hours of Le Mans endurance race 1950 24 Hours of Le Mans Previous: 1949 Next: 1951 Index: Races | Winners Le Mans in 1950 The 1950 24 Hours of Le Mans was a motor race for sports cars, staged at the Circuit de la Sarthe, Le Mans, France on 24 and 25 June 1950. It was the 18th Grand Prix of Endurance. The race was won by the French father-and-son pairing of Louis and Jean-Louis Rosier driving a privately entered Talbot-Lago. Regulations The revival of motor-racing post-war was now in f...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) فلاديمير سيدل معلومات شخصية الميلاد 21 ديسمبر 1907   أوديسا  الوفاة 12 يناير 1981 (73 سنة)   ديترويت  مواطنة الولايات المتحدة  الحياة العملية المدرسة الأ...

 

Untuk gunung, lihat Gunung Bogd Khan. Agvaanl Uvsanchoijinyam Danzan Vanchüg Jebtsundamba Khutughtu ke-8PendahuluAgvaanchoyjivanchugperenlaijamts, Jebtsundamba Khutughtu ke-7PenggantiJambalnamdolchoyjijantsan, Jebtsundamba Khutughtu ke-9Pemimpin de facto Kekhaganan BogdMasa jabatan1911–1924PendahuluSando, sebagai Amban Mongolia LuarPenggantiPeljidiin Genden, sebagai kepala negara Republik Rakyat Mongolia Informasi pribadiLahir1869Litang, Sichuan, Dinasti QingMeninggal20 Mei 1924 (usia 54�...