Espanjan ympäriajo 2011 oli järjestyksessään 66. maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo. Se käytiin 3 295 kilometrin matkalla Benidormista Madridiin 20. elokuuta – 11. syyskuuta 2011. Kilpailun reitti kulki Baskimaan kautta ensimmäisen kerran 33 vuoteen. Sen sijaan Katalonia ja Pyreneet eivät kuuluneet reitille. Kilpailu sisälsi kuusi vuorenhuipulle päättyvää etappia, yhden joukkueaika-ajon ja yhden henkilökohtaisen aika-ajon.[2]
Kokonaiskilpailun voitti alun perin Juan José Cobo 13 sekunnin erolla Christopher Froomeen. Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI ilmoitti kuitenkin 2019, että Cobon biopassissa oli merkkejä dopingin käytöstä vuosina 2009−2011[3]. Hän menetti tämän seurauksena Espanjan ympäriajon voittonsa[4]. Kilpailun voittajaksi nousi Chris Froome, kakkoseksi Bradley Wiggins ja kolmoseksi Bauke Mollema[5]. Bauke Mollema voitti pistekilpailun, David Moncoutié mäkikirikilpailun ja Geox-TMC joukkuekilpailun.[6]
Kilpailussa olivat mukana kaikki 18 Pro-tason joukkuetta ja lisäksi neljä villin kortin saanutta Continental-tason tallia.[7]
- Pro-tallit: Ag2r-La Mondiale, Astana Team, BMC Racing Team, Garmin-Cervélo, Team HTC-Highroad, Katjuša, Lampre-ISD, Team Leopard-Trek, Liquigas-Cannondale, Team Movistar, Omega Pharma-Lotto, Quick Step, Rabobank, Team RadioShack, Team Saxo Bank-Sungard, Team Sky, Vacansoleil-DCM
- Continental-tallit: Andalucía-Caja Granada, Cofidis, Geox-TMC, Skil-Shimano
Etapit
Lähde: Cyclingnews[8]
Etappi
|
Päivä
|
Lähtö- ja maalipaikka
|
Pituus
|
Tyyppi
|
1
|
20. elokuuta
|
Benidorm
|
13,5 km
|
|
Joukkueaika-ajo
|
2
|
21. elokuuta
|
La Nucía – Playas de Orihuela
|
171,5 km
|
|
Tasamaa
|
3
|
22. elokuuta
|
Petrer–Totana
|
164 km
|
|
Tasamaa
|
4
|
23. elokuuta
|
Baza – Sierra Nevada
|
172 km
|
|
Vuorietappi
|
5
|
24. elokuuta
|
Sierra Nevada – Valdepeñas de Jaén
|
200 km
|
|
Keskivaikea vuorietappi
|
6
|
25. elokuuta
|
Úbeda–Córdoba
|
185,7 km
|
|
Keskivaikea vuorietappi
|
7
|
26. elokuuta
|
Almadén – Talavera de la Reina
|
185 km
|
|
Tasamaa
|
8
|
27. elokuuta
|
Talavera de la Reina – San Lorenzo de El Escorial
|
183 km
|
|
Keskivaikea vuorietappi
|
9
|
28. elokuuta
|
Villacastín – Sierra de Bejar, La Covatilla
|
179,5 km
|
|
Vuorietappi
|
10
|
29. elokuuta
|
Salamanca
|
40 km
|
|
Henkilökohtainen aika-ajo
|
|
30. elokuuta
|
välipäivä
|
11
|
31. elokuuta
|
Verín – Estación de Montaña Manzaneda
|
171 km
|
|
Vuorietappi
|
12
|
1. syyskuuta
|
Ponteareas–Pontevedra
|
160 km
|
|
Tasamaa
|
13
|
2. syyskuuta
|
Sarria–Ponferrada
|
150 km
|
|
Vuorietappi
|
14
|
3. syyskuuta
|
Astorga – La Farrapona, Lagos de Somiedo
|
173,2 km
|
|
Vuorietappi
|
15
|
4. syyskuuta
|
Avilés–Angliru
|
144 km
|
|
Vuorietappi
|
|
5. syyskuuta
|
välipäivä
|
16
|
6. syyskuuta
|
Villa Romana La Olmeda – Haro
|
180 km
|
|
Tasamaa
|
17
|
7. syyskuuta
|
Faustino V – Peña Cabarga
|
212,5 km
|
|
Vuorietappi
|
18
|
8. syyskuuta
|
Solares–Noja
|
169,7 km
|
|
Vuorietappi
|
19
|
9. syyskuuta
|
Noja–Bilbao
|
157,9 km
|
|
Keskivaikea vuorietappi
|
20
|
10. syyskuuta
|
Bilbao–Vitoria-Gasteiz
|
187 km
|
|
Vuorietappi
|
21
|
11. syyskuuta
|
Circuito del Jarama – Madrid
|
94 km
|
|
Tasamaa
|
|
YHTEENSÄ
|
3295 km
|
Kilpailujen kehittyminen
Lähteet
Aiheesta muualla