Eräjärven Työväen Näyttämö

Eräjärven Työväen Näyttämö ry. (lyhenne ETN) on Oriveden Eräjärvellä vuodesta 1980 lähtien toiminut harrastajateatteri. ETN on voittoa tavoittelematon kulttuuriyhdistys, joka järjestää korkeatasoista harrastajateatteritoimintaa. ETN:llä on kaksi näyttämöä: Eräjärven Tupateatteri ja Rönnin kesäteatteri, joissa yhdistys esittää vuosittain useita näytelmiä.[1]

Vuodesta 2002 lähtien ETN on tehnyt näytelmiä sekä Tupateatteriksi nimetylle Seuratalon sisänäyttämölle, että Rönnin kesäteatteriin.[2]

Historia

Tausta

Eräjärven Työväen Näyttämön toiminta sai alkunsa Eräjärven työväenyhdistyksen näytelmäiltamista, joita järjestettiin vuodesta 1907 alkaen. Näytelmät olivat aluksi osa työväentalon tapahtumia ja niiden kautta haluttiin sekä viihdyttää yleisöä että käsitellä yhteiskunnallisia aiheita. Toiminta kuitenkin keskeytyi vuonna 1930, kun työväentalo suljettiin ja yhdistys lakkautettiin.

Eräjärven työväenyhdistyksen alkuvaiheet (1906–1930)

Eräjärven työväenyhdistys perustettiin vuonna 1906, ja jo seuraavana vuonna esitettiin ensimmäiset näytelmät työväentalolla. Näytelmäkerhotoiminta jatkui aktiivisena vuoteen 1930 asti, jolloin työväentalo suljettiin ja yhdistys lakkautettiin. Tämä merkitsi myös näytelmätoiminnan päättymistä Eräjärvellä.[3]

Uusi alku ja Seuratalon aika (1945–1980)

Sotien jälkeen vuonna 1945 näytelmätoiminta elpyi eri työväenyhdistysten toiminnan myötä. Elpymistä vauhditti erityisesti vuonna 1947 valmistunut uusi työväentalo, Seuratalo, joka tarjosi pysyvän näyttämön teatteritoiminnalle. Tästä lähtien Eräjärvellä on ollut aktiivista teatteritoimintaa, vaikka siihen on mahtunut myös taukoja.[4][3]

Eräjärven Työväen Näyttämön perustaminen (1980)

Vuonna 1980 toiminta organisoitiin Eräjärven Työväen Näyttämöksi, ja sen ensimmäinen oma produktio, Kätketty kipinä, sai ensi-iltansa vappuaattona 1980. Näytelmä pohjautui työväenliikkeen paikallishistoriaan ja keräsi paljon huomiota, sillä siitä nähtiin katkelmia myös MTV:n ohjelmassa, joka käsitteli työväentaloja.[3]

ETN:stä tuli virallinen yhdistys vuonna 1983, kun virallinen perustamisasiakirja allekirjoitettiin. Yhdistys rekisteröitiin oikeusministeriön toimesta vuonna 1985.[3]

Rönnin kesäteatterin perustaminen (1991)

Vuonna 1991 ETN laajensi toimintaansa myös Rönnin kesäteatteriin, ja seuraavana vuonna siellä esitettiin ensimmäinen kesäteatterituotanto. 1990-luvun aikana Rönniin rakennettiin 351-paikkainen nouseva katsomo, ja kesäteatterin toiminta vakiintui tärkeäksi osaksi ETN:n toimintaa.[3]

Vuonna 1995 kesäteatteri otti käyttöön tuotantonimen "Rönnin kesäteatteri".[3]

Vuonna 2018 Rönnin kesäteatteri sai katoksen.[5]

Tupateatterin, JunnuTupiksen ja NuortenTupiksen synty (2001, 2012 ja 2021)

Vuonna 2001 Seuratalolla aloitti talvikauden ryhmä Tupateatteri, joka toi ympärivuotisen toiminnan ETN:lle ja hajautti toiminnan Tupateatterin ja Rönnin kesäteatterin erillisiin työryhmiin.[3]

Syksyllä 2012 käynnistettiin lasten oma ryhmä JunnuTupis, jossa harjoitellaan teatteritaitoja ja valmistetaan omia näytelmiä.[4]

Syksyllä 2021 käynnistettiin nuorten oma ryhmä NuortenTupis, jossa myös harjoitellaan teatteritaitoja ja valmistetaan omia näytelmiä.[4]

Lähihistoria (2010-2020)

Vuonna 2010 Eräjärven Työväen Näyttämö 30-vuotta historiikki Kätketystä kipinästä Kätkäläiseen julkaistiin[2]. Kirjan kirjoitti Hannele Mäkelä ja taittoi Sanna Voimanen ent. Hellekoski.[3]

Nykyaika (2020-luvulta eteenpäin)

ETN on jatkanut aktiivista toimintaa niin kesä- kuin talvinäytelmien parissa.[3]

Vuonna 2024 teatteri sai omistukseensa Eräjärven seuratalon.[3]

Harrastajaryhmät

Eräjärven Työväen Näyttämö (1980–1994)

Eräjärven Työväen Näyttämö oli yhdistyksen alkuperäinen teatteriryhmä, joka tuotti näytelmän joko molempiin tai vain toiselle näyttämölle, Eräjärven Seurataloon (Tupateatteri) tai Rönnin kesäteatteriin.

Rönnin kesäteatteri (1995–)

Rönnin kesäteatteri on Eräjärven Työväen Näyttämön kesäkauden ryhmä, joka tuottaa vuosittain näytelmän Rönnin kesäteatteriin.[6][7]

Eräjärven Tupateatteri (2002–)

Eräjärven Tupateatteri on Eräjärven Työväen Näyttämön ryhmä, joka perustettiin vuonna 2001 Seuratalon talvi-/sisänäyttämön tuotantoja varten.

Tupateatteri (Seuratalo) toimii teatterin ympärivuotisen teatteritoiminnan keskiössä, tarjoten tilat myös Rönnin kesäteatterin talvikauden harjoituksille.[4]

JunnuTupis (2012–)

JunnuTupis on Eräjärven Työväen Näyttämön lasten teatteriryhmä, joka perustettiin vuonna 2012. Ryhmä keskittyy teatterin perusteiden opettamiseen lapsille ja tuottaa omia näytelmiä, joissa nuoret esiintyjät pääsevät näyttämölle.

NuortenTupis (2021–)

NuortenTupis on teatterin nuorisoryhmä, joka tarjoaa 13–20-vuotiaille nuorille mahdollisuuden kehittää näyttelijäntaitojaan ja osallistua vaativampiin teatterituotantoihin. Ryhmän tavoitteena on tarjota nuorille turvallinen ympäristö ilmaista itseään ja kehittää esiintymistaitojaan.

Rönnin lastenteatteri (2023–)

Rönnin lastenteatteri tuottaa kesäisin lapsille ja perheille suunnattuja näytelmiä Rönnin kesäteatterilla. Esitykset ovat usein satuaiheisia tai sisältävät perheen pienimmille suunnatun teeman.[8]

Näyttämöt

ETN:llä on kaksi näyttämöä:

Tuotantoja

Kantaesitykset

Henkilöt

Eräjärven Työväen Näyttämöllä vierailleita ohjaajia

Eräjärven Työväen Näyttämöllä ovat vierailleet muun muassa seuraavat ohjaajat:

Kari Hakala 1980-1981[2]

Timo Mäkinen 1982-1984, 1987, 2002-2007[2]

Eliisa Mäkelä 1985[2]

Jaana Lehto 1986[2]

Jouko Laine 1988-1989[2]

Olli Etelämäki 1990-1992[2]

Olli-Pekka Ulkuniemi 1993-1994[2]

Erkki Aura 1995-1999, 2001-2002, 2010[2]

Mauri Kuosmanen 2000[2]

Perttu Pesä 2007-2011[2]

Jarmo Skön 2011-2021[14][15]

Eriikka Magnusson 2018-2022,[16] 2025[15]

Henna Ruostila 2022[15]

Anne Helminen 2023-2024[17][4]

Kirsi-Marie Liimatainen 2023[15]

Taavi Simonen 2023-[15]

Virva Itäranta 2024[18]

Juho Joki 2025[15]

Merkittävät saavutukset ja tunnustukset

  • Vuonna 1991 ETN sai Oriveden kulttuurilautakunnan taidepalkinnon.
  • 2011 teatterille myönnettiin Pirkanmaan taidetoimikunnan Kulttuuritekopalkinto Lauri Viidan Moreeni -näytelmän dramatisoinnista.

Julkaisut

  • Kätketystä kipinästä Kätkäläiseen : Eräjärven Työväen Näyttämön 30 vuotta -historiikki (2010)

Lähteet

  1. Rönnin kesäteatteri I Visit Orivesi Orivesi. 29.5.2020. Viitattu 28.11.2024.
  2. a b c d e f g h i j k l Mäkelä Hannele - Hellekoski Sanna: Kätketystä kipinästä Kätkäläiseen : Eräjärven Työväen Näyttämön 30 vuotta -historiikki. Eräjärven Työväen Näyttämö, 2010. ISBN 978-952-92-7752-0 suomi
  3. a b c d e f g h i j Historia pähkinänkuoressa Eräjärven teatterit. Viitattu 27.11.2024.
  4. a b c d e Rönnin kesäteatteri yhdistää kyläläiset – ”Kerran tehtiin nakukalenterikin!” Maaseudun Tulevaisuus. 16.6.2023. Viitattu 28.11.2024.
  5. Jorma Huovinen: Rönnissä ei tarvitse enää katsoa kesäteatteria sateessa – 160 000 euron katsomo nousi mittavalla talkootyöllä Aamulehti. 8.6.2018. Viitattu 28.11.2024.
  6. Marko Kahelin: Rönnin Kesäteatterin oheispalveluiden kehittäminen ja markkinointitutkimus www.theseus.fi. 2014. Viitattu 28.11.2024.
  7. a b Rönnin Kesäteatteri Eräjärven teatterit. 8.2.2025. Viitattu 26.11.2024.
  8. Lenni Liekkinen: Leikistä eläköityneet nallet pääsevät teatterin lavalle - Uutiset Oriveden Sanomat. 19.7.2024. Viitattu 28.11.2024.
  9. Eräjärven Tupateatteri Eräjärven teatterit. 8.2.2025. Viitattu 26.11.2024.
  10. Eräjärven Työväen Näyttämö | Teatterin tiedotuskeskus TINFO www.tinfo.fi. Viitattu 28.11.2024.
  11. Juho Hakkarainen: Pyöräillen Pirkanmaalla, osa 2 – Rönni Kulttuuritoimitus. 5.7.2023. Viitattu 28.11.2024.
  12. Minttu Kokko: Laitimmaiset-näytelmän käsikirjoittaja Taavi Simonen on kerännyt oppeja kirjoittamiseen ympäri Suomen − Oriveden Opistossakin opiskelleen teatteriharrastajan haaveena on kirjoittajapiiri Eräjärvelle - Kyliltä Oriveden Sanomat. 15.4.2024. Viitattu 28.11.2024.
  13. Laitimmaiset naytelmat.fi. Viitattu 28.11.2024.
  14. Heli Rahkonen: Tupateatterissa kokeillaan aina rohkeasti uutta – tämä on haastanut myös ohjaaja Jarmo Sköniä - Kyliltä Oriveden Sanomat. 8.9.2021. Viitattu 28.11.2024.
  15. a b c d e f Aiempi tuotanto Eräjärven teatterit. 8.2.2025. Viitattu 27.11.2024.
  16. Matti Pulkkinen: Kesäpainit on kesäteatteria parhaimmillaan - Pirkanmaa Ylöjärven Uutiset. 7.8.2018. Viitattu 28.11.2024.
  17. Minttu Kokko: Eräjärven Tupateatteri tuo näyttämölle mustaa huumoria tihkuvan uhkakuvan tulevaisuudesta, jossa perustarpeista on pulaa – "Se on pelottavan todellinen" - Kyliltä Oriveden Sanomat. 14.3.2024. Viitattu 28.11.2024.
  18. Lenni Liekkinen: Kultainen vasikka puhuttelee tänäkin päivänä - Rönnin kesäteatterin näytelmä kertoo sota-ajasta ja vaurauden tavoittelusta - Yleinen Oriveden Sanomat. 24.6.2024. Viitattu 28.11.2024.

Aiheesta muualla

https://erajarventeatterit.fi