Epäilyttäviä suhteita (Internal Affairs) on Mike Figgisin ohjaama yhdysvaltalainen rikosdraama vuodelta 1990. Poliisin korruptiosta kertovan elokuvan pääosissa näyttelevät Richard Gere, Andy Garcia ja Nancy Travis.
Juoni
Sisäistä tutkimusta Los Angelesin poliisin korruptiosta tekevä poliisitarkastaja Avila (Garcia) kiinnittää huomionsa ylellistä elämää viettävään poliisipäällikkö Peckiin (Gere) ja tämän apulaiseen (Baldwin) ja pääsee jäljille yhteistyöstä huumekauppiaiden kanssa.[1]
Rooleissa
Vastaanotto
Helsingin Sanomien Mikael Fräntin mielestä elokuvassa on ohjaaja Figgisille tyypillinen impressionistinen tunnelma. Tarina ei tahdo hänestä päästä alkuun, kunnes lopulta äityy väkivaltaiseksi toiminnaksi. Gere näyttää Fräntistä nauttivan roolistaan ilkeänä paskiaisena.[1] Myös Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kirjoitti Geren sopivan hyvin roolinsa, mutta piti elokuvaa muuten varsin rutiininomaisena. Hän antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[2]
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[3]
Lähteet
- ↑ a b Fränti, Mikael: Poimintoja. Helsingin Sanomat, 15.5.1995, s. 47. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ ”Epäilyttäviä suhteita”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)