Ennen ruskaa on Kalle Päätalon kirjoittama romaani. Teos on ilmestynyt vuonna 1964 Gummeruksen kustantamana. Kirja on käännetty viroksi vuonna 1966 nimellä Hämariku eel.[1]
Kirjan tapahtumat
Eino Katajalle viime talveen saakka oli vuoteen jättäminen helppoa. Uni loppui jo viiden aikaan arkiaamuisin. Paikat puutuivat ja uni katkeili. Aamuvarhainen oli Einon mielestä parasta aikaa, talossa oli silloin hiljaista. Ainoat äänet olivat satunnainen hissin käyttäjä ja lehden jakaja.
Lähteet