Enkeleitä ja pikkupiruja on 18-osainen, koulumaailmaan sijoittuva suomalainentelevisiosarja. YleisradionTV1-kanava esitti sarjan ensimmäisen kerran vuonna 1998 ja se on uusittu kahdesti, 1999 ja 2001–2002. Sarjan ohjasi ja käsikirjoitti Kaija Juurikkala ja sen tuottaja oli Jouni Valli tuotantoyhtiöstä Movia Ohjelmatuotanto.
Sarjan tapahtumien keskus on kuvitteellinen Paisteen ala-aste. Sarjan ensimmäisessä jaksossa alkaa uusi kouluvuosi ja viimeisessä vietetään koulun joulujuhlia. Koulu poikkeaa tavanomaisesta. Sen oppilaat suunnittelevat itse lukujärjestyksensä ja kirjoittavat omat todistuksensa, eikä läksyjä tai jälki-istuntoja tunneta. Jokainen etenee opinnoissaan omaa tahtiaan.
Paitsi koulun tapahtumia, sarjassa seurataan myös hahmojen perhe-elämää. Sarjan perheitä ovat aluksi Tuiskulan perhe, jonka äiti, Annikki Tuiskula, on Paisteen ala-asteen rehtori, Jantin perhe, Pelkosen lestadiolaisperhe sekä Toivolan ja Uusikylän yksinhuoltajaperheet (myöhemmin uusioperhe, kun perheiden vanhemmat muuttavat yhteen). Sarjan kahdeksannessa jaksossa mukaan tulee suomenruotsalainen Sandbergin perhe. Sarjan muihin henkilöhahmoihin kuuluvat koulun opettajat Ilpo ja Laura.
Sarjan kouluun sijoittuvat kohtaukset kuvattiin vantaalaisella Ilolan koululla.[1]